Välikysymyskeskustelussa reumapotilaiden hoidon sekä terveydenhuollon korkean tason turvaamisesta

Ed. Päivi Räsäsen puhe välikysymyskeskustelussa 28.4.2010 reumapotilaiden hoidon sekä terveydenhuollon korkean tason turvaamisesta

Arvoisa puhemies!

Yhdeksän kuukauden iässä reumaan sairastunut henkilö kirjoitti minulle pääsiäisenä kirjeen: ”Ilman reumasairaalan erikoisosaamista en olisi selviytynyt kunnaneläinlääkärin raskaasta työurasta kolmeakymmentä vuotta! Mielestäni yhteiskunnallisesti merkittävää, kun taitavat lääkärit pystyivät palauttamaan lapsen pyörätuolista työelämään. Tunnen itseni nyt poliittisesti kodittomaksi ja heitteille jätetyksi monien muiden reumasairaiden tavoin hallituksen julmalta ja asiantuntemattomalta tuntuvan laiminlyönnin myötä. Kysyisinkin, mahtaisikohan erityisesti reumalapsipotilaiden tilannetta auttaa, jos oppositio tekisi välikysymyksen? On tosiaan kansallinen häpeä ajaa maailmanlaajuisestikin arvostettu osaamisyksikkö alas vaivaisen kahden miljoonan takia!”

Välikysymys reumapotilaiden hoidon sekä terveydenhuollon korkean tason turvaamisesta on syntynyt reumasairaalan alasajosta tuohtuneen kansanliikkeen tunnoista. Kansanedustajat ovat saaneet sadoittain viestejä hätääntyneiltä potilailta ja heidän omaisiltaan.

Te ministeri Risikko totesitte (Helsingin sanomien haastattelussa 16.4), että Heinolan reumasairaalan ajaminen konkurssiin oli ”törkeä temppu” sekä kärsimään joutuvien potilaiden että huippuosaavan ja työhönsä sitoutuneen henkilöstön kannalta. Vastuun törkeästä tempusta te kuitenkin vieritätte yksinomaan sairaalan hallinnolle.

Heinolan sairaalan alasajo on kansallinen häpeä ja menetys vaativaa erikoissairaanhoitoa ja kuntoutusta tarvitseville potilaille, etenkin reumalapsille. Sairaalan ansiosta suomalainen reuman hoito, etenkin taitava reumakirurgia on noussut tasoltaan maailman huipulle. Hallitus on ollut tietoinen reumasairaalan vaikeuksista, vaikka nyt väittää että tieto tuli yllätyksenä vasta tämän vuoden puolella. Te ministeri Risikko sanoitte, että Heinolan sairaalan katastrofaalinen taloustilanne paljastui teille vasta 21.1, jolloin otitte vastaan adressin sairaalan puolesta.

Tein itse hallitukselle kirjallisen kysymyksen viime vuoden lokakuussa, jossa esitin huoleni Heinolan reumasairaalan toiminnan uhkaavasta alasajosta. Vaadin silloin hallitukselta toimenpiteitä lapsireuman ja vaikeimpien reumatautien hoidon turvaamiseksi keskittämällä niiden hoito Heinolan reumasairaalaan. Te vastasitte kysymykseeni, joten varmaan olitte sen myös lukenut? Miksi ette silloin ottanut sitä vakavasti?

Olen saanut muistion, jossa päivämäärän tarkkuudella kerrotaan koko vaalikauden ajalta sairaalan yhteydenotot teihin ja teidän ministeriöönne, joissa on yritetty kertoa tilanteen kehityksestä ja ehdotettu toimenpiteitä. Lukuisista kutsuista huolimatta ette saanut kertaakaan aikaiseksi ministerinä edes käydä sairaalassa.

Vaativan reumakirurgian ja lasten reuman hoidon keskittäminen ei ole käytännössä toiminut eikä hallitus ole sitä riittävin ohjeistuksin ja asetuksin tukenut, vaan potilaiden on ollut viime vuosina yhtä vaikeampi saada maksusitoumuksia talousvaikeuksissa pyristelevistä kunnista ja sairaanhoitopiireistä. Hallitus ei voi sysätä vastuuta kuntien ja sairaanhoitopiirien niskoille, sillä hallituksen vastuulla on niiden taloudellisten toimintaedellytysten turvaaminen. Ministeri ei saanut aikaan pitkistä jahkailuista huolimatta ohjeistusta vaativan reumaortopedian keskittämisestä, vaikka hallitusohjelmassakin vaaditaan vaativan hoidon keskittämistä. Reumasäätiön taholta on esitetty niin ministeriölle kuin Kelalle useita kertoja, että reumapotilaiden kokonaisvaltaisesta hoidosta laadittaisiin yhteinen suunnitelma. Tähänkään ei ole tartuttu eikä edes ehdotettua työryhmää perustettu. Hallituksen toiminta terveyspolitiikassa on ollut saamatonta, ponnetonta ja linjatonta.

Miten on mahdollista, että kansainvälisen laatupalkinnon voittanut Reuman sairaala hävisi Kelan kuntoutuksen kilpailutukset kiihtyvään tahtiin kuntoutuslaitoksille, joiden osaamisen taso on kaukana Heinolasta? On selvää, että hintaa on painotettu laadun kustannuksella. Miksi ministeri Hyssälä ei tähän puuttunut?

Hoitopäivien määrä vähenikin erityisen paljon muutamassa vuodessa. Eikä ole kysymys siitä, että perheet eivät haluaisi hoitoa ja kuntoutusta lapselleen Heinolassa vaan siitä, että lähetteitä ja maksusitoumuksia on ollut niin vaikea saada Heinolaan! Harvat ovat jaksaneet taistella kaikki valitusasteet läpi saadakseen hoitoa.

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen raportissa viime vuodelta Reumasäätiön sairaalan tuottavuus oli kuitenkin parempi kuin yliopistollisten sairaaloiden. Reuman sairaala pystyi siis hyvin pitkään muuttuneissa olosuhteissa sopeuttamaan resurssit kysyntään. Vielä vuonna 2007 ja 2008 vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta kuvaavien tunnuslukujen valossa säätiön velkaantuminen ei ollut mitenkään poikkeuksellista.

Heinolan sairaala on ollut etujoukoissa kehittämässä aktiivista reumanhoitoa, jonka ansiosta hoitotulokset ovat parantuneet ja reumaortopedian tarve on kääntynyt laskuun. Silti Suomessa on edelleen suuri joukko keskitettyä, vaativaa hoitoa tarvitsevia ongelmapotilaita. Keskittämisen tarvetta ei suinkaan vähennä se, että reumaortopedia tarve vähenee. Päinvastoin, mitä harvemmin vaativaa reumaleikkausta tarvitaan, sitä vähemmän sitä tulee hajauttaa. Vuosi sitten ministeriön omassa tiedotteessa vaadittiin vaativien hoitojen keskittämistä laadun parantamiseksi ja todettiin, että: ”jos vaativia leikkauksia tehdään yksiköissä, joissa leikataan vuodessa vain muutama potilas, tulokset ovat huonompia verrattuna yksiköihin, jossa potilaita leikataan enemmän.”  Nyt on juuri näin käymässä hajautetussa järjestelmässä!

Sairaalan toiminnan annettiin loppua täysin hallitsemattomasti. Sairaalan puhelimesta ei vastaa enää kukaan eikä internetsivuja enää ole, joten potilastietojenkin saaminen on käytännössä ollut vaikeaa. Kahdella miljoonalla eurolla olisi voitu konkurssilta välttyä ja saada vuoden loppuun lisäaikaa hallitun muutoksen rakentamiseksi. Törkeä temppu olisi voitu välttää kahden miljoonan euron panostuksella!

Olen saanut reumapotilailta ja heidän omaisiltaan epätietoisia ja epätoivoisia kysymyksiä. Äiti kirjoittaa: ”Tyttö itkee kivusta, kun sormissa usea nivel on turvoksissa ja tulehduskipu tykyttää lakkaamatta. Lastenreumatologia ei ole tavattavissa vasta kuin viikon päästä. Kukaan muu lääkäri siellä ei osaa lapsen pieneen niveleen kortisonia pistää.” Mitä te vastaatte tälle tytölle ja perheille, jotka kertovat jääneensä heitteille Heinolan sairaalan alasajon seurauksena? Kuka suorittaa tarvittavat nivelpistokset lapsen tulehtuneisiin ja pieniin niveliin, kun keskussairaalasta kerrotaan, että joku sairaalan lääkäreistä on vasta alkanut harjoitella lasten niveliin pistämistä? Nivelten paikallishoidot pitää tehdä kahden viikon kuluessa siitä, kun niveltulehdus tai nivelturvotus on todettu. Missä ja milloin nyt perutut leikkaukset suoritetaan? Kahden reumalapsen äiti kirjoitti: ”Julkisuudessa esitetyistä väitteistä huolimatta reumanhoito asiat eivät ole vielä järjestyneet. Lapsillamme olisi ollut lastenreumakontrolli toukokuussa Heinolassa, mutta se on peruuntunut eikä heille ole saatu järjestettyä korvaavaa lääkärikontrollia keskussairaalaan tai lähimpään yliopistosairaalaan. Viimeksi tällä viikolla olen soittanut useasti keskussairaalaan ja edes lastenreuma asioista vastaava hoitaja ei ole ollut tavoitettavissa. Hoitaja oli resurssipulan vuoksi siirretty lastenosastolle töihin! Mitään tietoa tulevasta hoitopaikasta tai ajankohdasta ei ole kenelläkään tiedossa. Tiedän muitakin vastaavassa asemassa olevia lapsireumaperheitä ja kaikilla tilanne on sama.”

Nopeaa reagointia ja osaavaa hoitotiimiä vaativassa sairaudessa ei riitä, että sairaalan lopettamisen jälkeen perustetaan puhelinpalvelu ja potilastiedot siirretään terveyskeskuksiin tai keskussairaaloihin. Leikkausta odottavan reumalapsen äiti kertoi, että ministeriön perustamasta valtakunnallisesta palvelunumerosta kerrotaan ainoastaan, mihin keskussairaalaan lapsi kuuluu, mitään muuta tietoa siellä ei ollut tarjolla. Jokainen reumalapsen perhe tietää, mihin keskussairaalapiiriin lapsi kuuluu.

Reuman hoidossa tarvitaan edelleen Suomen kokoisessa populaatiossa keskitettyä osaamiskeskusta. Vaativan reumaortopedian taso laskee väistämättä, jos se hajautetaan viiteen yliopistolliseen sairaalaan, puhumattakaan kaikista keskussairaaloista. On ymmärrettävä, että vaikean reumaortopedia taso edellyttää koko osaavaa tiimiä huippukirurgien johdolla. Hallituksen päätöksenteko on ollut poukkoilevaa. Kun yliopistouudistuksessa korostettiin huippuosaamista, samaan aikaan annettiin kaatua Heinolan huippuosaava yksikkö. Sairaalassa tai sen yhteydessä on tehty yli 60 väitöskirjaa ja lukematon määrä tieteellisiä julkaisuja. Viimeisenä toimintavuonna väitteli viisi tutkijaa ja uusia väitöskirjoja on vielä tulossa.

Mitä järkeä on lopettaa toiminta yksikössä, jossa on modernit reuman hoitoon räätälöidyt ja varustellut tilat kylmähoitohuoneineen ja siirtää hoito entuudestaan ylikuormitettuihin sairaaloihin? Reumaortopediassa on erityisen tärkeää, että sairaalainfektiot eivät pääse tulehduttaman leikattuja niveliä. Sekä osaamisen että erinomaisten tilojen ansiosta Heinolan sairaala on ollut ainoa täysin MRS-vapaa sairaala.

Luen viestin Heinolan sairaalan ammattihenkilöltä: ”Lähes kaikki lastenosastomme lääkärit odottavat yhteisessä rintamassa, mukana suomen paras reumasilmälääkäri, tiimimme fysioterapeutit, kaikki muut terapeutit linjauksia siitä, miten asia etenee lastenreuman hoidon osalta. Kaikki asumme Heinolassa tai sen tuntumassa, eikä juuri kukaan aio lähteä minkään lastenreuman vaativan hoidon keskittymän perässä esim. Tampereelle tai Helsinkiin koska kaikilla on elämä ja perheet täällä. Talot rakennettu, lapset kouluissa jne. Lastenreumatologeja tuskin tulee esim. Tampereen tai Turun ”vaativaan yksikköön” riittämään edes vastaanottotoimintaa varten. Vähän karrikoiden siellä sitten kanditaidoilla tekevät vaativaa hoitoa ja nämä osaajalääkärit katsovat heinolalaisten ja lahtelaisten lasten korvia. ”

(Todennäköisesti valtaosa reumasairaalan osaajista on jäämässä töihin Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueelle. Muissa sairaanhoitopiireissä asuvilla potilailla ei kuitenkaan ole nyt mahdollisuutta päästä niiden harvojen lääkäreiden hoidettaviksi tai leikattaviksi, joilla on riittävä ammattitaito ja kokemus vaikeasta taudinmuodosta. Potilaat ovatkin kyselleet, onko heillä edessä pakkomuutto Lahteen päästäkseen edes lähelle niitä ammattilaisia, joilta he voivat saada avun.)

Välikysymyksen tavoitteena on turvata keskitetty vaativa reuman hoito. Kysynkin teiltä ministeri Risikko, miksi ette voisi harkita sellaista ratkaisua, että Heinolan sairaalasta tulisi alueen oman yliopistollisen sairaalan reumayksikkö, jonne asetuksen tasolla valtakunnallisesti keskitettäisiin vaativa reuman erikoissairaanhoito ja kuntoutus, sekä koulutus ja tutkimus. Hallituksen pitäisi nyt toimia äärimmäisen nopeasti, sillä osaajat hakeutuvat muihin tehtäviin. Huippuosaajille on kysyntää niin yksityissektorilla kuin ulkomailla.

Kun eduskunta kävi tästä keskustelun 25.3 kyselytunnilla, edustaja Akaan-Penttilä vetosi koko hallitukseen, myös pääministeriin ja valtionvarainministeriin Heinolan osaamiskeskuksen säilymisen puolesta: ”Teidän täytyy kyllä ryhdistäytyä kaikkien tässä kunnolla. Muuten minulla menee usko valtioneuvostoon.” Arvoisat edustajat, vetoan, että koko eduskunta ryhdistäytyisi ja hyväksyisi suurella enemmistöllä ehdotukseni, jolla turvataan suomalainen reumanhoidon huippuosaaminen ja potilaiden hyvä, yksilöllinen hoito.

Arvoisa Puhemies

Ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan perusteltuun päiväjärjestykseen siirtymistä tarkoittavan lausuman:

”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viipymättä määrätietoisiin toimenpiteisiin reumasairauksien korkeatasoisen hoidon turvaamiseksi ja laatii ohjeistuksen, jolla reuman vaativa leikkaushoito sekä lasten reuman hoito ja kuntoutus keskitetään erityistason hoidosta vastaavaan Heinolan valtakunnalliseen toimintayksikköön ja siirtyy päiväjärjestykseen.”