Ajankohtaista

RSS

Viranomaisten ja julkisten laitosten ei tule osallistua Pride-mielenosoitukseen

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on kutsunut julkisia organisaatioita ja viranomaisia osallistumaan Pride-kulkueeseen. Pidän tätä erittäin huonosti harkittuna. Huomisen Pride-mielenilmauksen järjestää Helsingin Seta ja julkisten tietojen mukaan Poliisihallitus, Kela ja eräät ministeriöt ovat jo ilmoittautuneet mukaan. Vetoan kansanedustajana puolestani, että nämä tahot jäävät kulkueesta pois. Perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mieltään ja käyttää sananvapauttaan. On kuitenkin ongelmallista, jos julkinen viranomainen tekee kollektiivisen päätöksen osallistua mukaan mielenilmaukseen, joka jakaa syvästi mielipiteitä. Yksilönä kuka tahansa voi toki osallistua vapaasti mihin tahansa mielenilmaukseen. Setan ajamat tavoitteet ovat ristiriidassa monen suomalaisen henkilökohtaisen vakaumuksen ja näkemyksen kanssa. Seta ajaa mm translain ja äitiyslain muutoksia, joilla lapsen luonnollista oikeutta äitiin ja isään entisestään hämärretään. Tavoiteltujen lakimuutosten seurauksena juridinen mies voisi olla lapsen synnyttävä äiti. Miksi ministeriöt ovat tukemassa tavoitteita, joita edes Sipilän hallitus ei kannata?

Millä tavoin yhdenvertaisuusvaltuutettu turvaa Poliisin, Kelan tai muiden kulkueeseen osallistuvien organisaatioiden koko henkilöstön yhdenvertaisen oikeuden omaan vakaumukseensa ja mielipiteeseensä? Julkisten viranomaisten ja organisaatioiden henkilöstöä ei tule asettaa tilanteeseen, jossa työnantajan viralliseksi mielipiteeksi nostetaan yksipuolisesti Helsingin Setan ajamat tavoitteet.

”Vanhusten vaippoja vaihdetaan, mutta proteesit saattavat olla suussa viikkotolkulla.”

 

Olen jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen suun terveydenhuollon puutteista vanhuspalveluissa ja saattohoidossa. Suun terveydenhuolto kohtaa suuria vaatimuksia aikana, jolloin hampaallisten ikäihmisten osuus lisääntyy. Hyvän hammashoidon, suuhygienian ja hyvän suunterveyden ylläpitämisellä on suuri merkitys ikäihmisten ja saattohoitopotilaiden elämän laadulle. Laadukas suunhoito on oleellinen osa arvokasta saattohoitoa.

Tutkimukset osoittavat, että noin 80 prosenttia kaikista laitoksissa asuvista tarvitsee apua päivittäisessä suuhygienian hoitamisessa, mutta yleinen kokemus on, että suuhygienia ei ole riittävällä tasolla hoitolaitoksissa. Ongelmissa ovat myös kotona asuvat, huonokuntoiset vanhukset, joiden hampaiden pesusta ei aina muisteta kotisairaanhoidossa huolehtia. Kuoleville potilaille suun kosteuttaminen on tärkeää. Palliatiivisen ja saattohoitopotilaan suun hoidon tavoitteena tulee olla puhdas, tulehdusvapaa ja kivuton suu.

Useiden tutkimusten mukaan merkittävän esteen ikäihmisten hyvälle suuhygienialle muodostavat hoitohenkilökunnan puutteelliset valmiudet. Monissa hoitokodeissa hammashoitohenkilöstö käy ohjaamassa ja tarkastamassa asukkaan ainoastaan kerran vuodessa. Julkisessa hammashuollossa on vähän henkilöstöä ja heidän osaamisensa on keskittynyt lasten ja nuorten hammashoitoon. Hammaslääkäriliiton taholta on huomautettu, että vanhusten vaippoja vaihdetaan, mutta proteesit saattavat olla suussa viikkotolkulla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö tarvitsee lisää suugeriatrian koulutusta. On todettu, että yksittäiset hoitajat kieltäytyvät suunhoidon tekemisestä siksi, että kokevat tunkeutuvansa asukkaan henkilökohtaiselle alueelle. Ongelmia aiheuttavat myös osastojen epäselvä vastuunjako ja puutteellinen tiedonvaihto henkilöstön keskuudessa. Hampaisiin liittyvistä vaivoista ei pidä muodostua lisärasitetta ikäihmisille ja iäkkäällä väestöllä tulee olla oikeus hyvään suunterveyteen. Iäkäs ihminen ei kykene ilmaisemaan viimeistä tervehdystä tai kiitosta, jos hänen kielensä liimautuu kiinni suun limakalvoihin.

Päivi Räsänen, kansanedustaja

Kolumni julkaistu Aamupostissa.

Avioliittoon vihkiminen on osa uskonnonharjoitusta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kannustaa toimistonsa verkkosivuilla 2.5 julkaistussa tiedotteessa kirkolliskokousta etsimään ratkaisua, joka mahdollistaisi nais- ja miesparien vihkimisen kirkossa. Hänen mukaansa nais- ja miesparien jättäminen kirkollisen vihkimisen ulkopuolelle on yhdenvertaisuuslain hengen vastaista.

Tässä tulkinnassa Pimiä on väärässä. Olin itse viime vaalikaudella kirkollisista asioista vastaavana ministerinä mukana säätämässä yhdenvertaisuuslakia ja tämän kysymyksen suhteen laki ja sen perustelut harkittiin huolella. Yhdenvertaisuuslain syrjintäkielto ei koske lainkaan uskonnonharjoitusta. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on yhdenvertaisuuslain perustelujen mukaan osa uskonnonharjoitusta. Tämä on myös ollut eduskunnan selkeä tahtotila, joten tulkinta yhdenvertaisuuslain ”hengestä” on tuulesta temmattu.

Yhdenvertaisuuslain perusteluissa todetaan: ”Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta”.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut avioliittoon vihkimisen luonnetta antaessaan lausunnon hallituksen esitykseen laiksi vihkimisoikeudesta (PeVL 8/2008 vp, s. 2): ”Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan.”

Yhdenvertaisuusvaltuutetun ei viranomaisena toimiessaan tulisi sekoittaa henkilökohtaisia mielipiteitään yhdenvertaisuuslain tulkintaan vastoin sen selkeästi ilmaistuja perusteluja.

 

Sokeriverolla parempia diabeteskorvauksia

 

Diabeetikkojen lääkekorvauksia heikennettiin vuoden alusta. Samaan aikaan poistettiin makeisvero. Seuraukset näkyvät jo nyt. Makeisten myynnin on raportoitu olevan alkuvuodesta lähtien yli kymmenen prosentin kasvussa, ja diabeteslääkärit kertovat ongelmista potilaiden hoitotasapainossa.

Diabeteslääkkeistä muut kuin insuliinivalmisteet siirrettiin alempaan 65 %:n erityiskorvausluokkaan. Tämä koskettaa kipeästi maamme 300 000 tyypin 2 diabeetikkoa. Muutos on osa hallitusohjelman 150 miljoonan euron lääkekorvaussäästöistä.

Lääkekorvauksista on leikattu jo moneen otteeseen kuluvalla hallituskaudella. Diabetesta sairastavat joutuvat myös maksamaan 50 euron alkuomavastuun.

Yli 100 000 diabetesta sairastavaa on 70 vuotta täyttäneitä pienituloisia eläkeläisiä, joiden toimeentuloon lisääntyvät lääkekulut tekevät suuren loven. Merkittävin riski seuraa, mikäli potilas ei osta lääkkeitään ja hoitotasapaino heikkenee tuottaen ennen pitkää lisäsairauksia.  Samalla yhteiskunnalle koituvat kustannukset kasvavat paljon tavoiteltua säästöä suuremmiksi. 

Puutteellisesti hoidettuna diabeetikoita uhkaavat monet vakavat liitännäissairaudet, kuten munuaissairaudet dialyyseineen, infarktit, hermovauriot, amputaatiot ja sokeutumiset. Suurin osa diabateksen hoitokustannuksista aiheutuu juuri lisäsairauksien hoidosta.

Vuoden 2007 selvityksen mukaan diabeteksen hoito ilman lisäsairauksia maksaa noin 1 300 euroa/henkilö/vuosi. Diabeteksen hoito, kun siihen liittyy lisäsairauksia maksaa noin 5700 euroa/henkilö/vuosi.

Diabeteksen hoidosta aiheutuvien suorien kustannusten lisäksi voidaan arvioida diabeteksesta johtuvia tuottavuuskustannuksia, joihin kuuluvat sairauspoissaolojen, ennenaikaisen eläköitymisen ja kuoleman aiheuttamat kustannukset. Vuonna 2014 nämä kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 4,3 miljardia euroa.

Suuren diabetesriskin henkilöille annettu asianmukainen hoito on kustannustehokasta, eli hoidosta saatujen hyötyjen arvioidaan voittavan hoidosta aiheutuvat kustannukset.

Leikkaustoimille on vaihtoehtoja.  Tämän vuoden alusta poistettu makeisvero olisi korvattavissa terveysperusteisella sokeriverolla. Sokeri vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin ja lihavoitumiskehitykseen sekä on haitallista suun- ja hampaiden terveydelle. Kielteisten terveysvaikutusten lisäksi nykyisestä makeisverosta luopumisella menetetään 100 miljoonaa euroa verotuloja. Terveysperusteisen sokeriveron avulla veropohjaa voitaisiin laajentaa saavuttaen jopa 300 miljoonan euron vuotuinen verotuotto.

Terveysperusteinen sokerivero on käytössä mm. Unkarissa ja terveysperusteisia veroja on käytössä myös Tanskassa ja Norjassa.

Arvioiden mukaan noin 150 000 suomalaista sairastaa tietämättään diabetesta ja sairastuneiden määrän on arvioitu seuraavien 10–15 vuoden aikana jopa kaksinkertaistuvan. Diabetes on kasvava kansantauti, joka tuottaa inhimillisiä kärsimyksiä ja yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Sen ehkäisy ja hyvä hoito on otettava vakavasti.

Päivi Räsänen

 

Kolumni julkaistu Kaupunkisanomissa

TIEDOTE: Räsänen: Sote tuo entistä epätasaisempaa laatua entistä kalliimmalla

 

7.3.2017

 

 

Räsänen: ”Sote tuo entistä epätasaisempaa laatua entistä kalliimmalla”

 

– Pidämme valitettavana sitä, että hallituspuolueiden poliittiset intohimot maakuntahallinnon ja valinnanvapauden malleista ovat syrjäyttäneet alkuperäiset uudistuksen tavoitteet, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Päivi Räsänen tiivisti kristillisdemokraattien kannan ryhmäpuheenvuorossa. Räsänen toimii myös KD eduskuntaryhmän edustajana sote-uudistuksen parlamentaarisessa seurantaryhmässä.

– Olemme suhtautuneet rakentavasti hallituksen kaavailemaan sote-uudistukseen, sillä nykyisellä järjestelmälläkään emme voi jatkaa. Huolemme uudistuksen suunnasta on kuitenkin suuri, hän sanoi.

Eduskunta kävi tänään lähetekeskustelua hallituksen ensimmäisestä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistusta koskevasta esityksestä. Eduskunta odottaa vielä useita uudistukseen kuuluvia lakiesityksiä, joita hallitus edelleen työstää. Ensimmäisessä esityksessä määritellään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu 18 maakunnalle sekä säädetään muun muassa kunnallisverojen alentamisesta sekä valtion tuloverotuksen nostamisesta, kun rahoitus siirtyy kunnilta valtion harteille.

– On kai rehellistä todeta, että uudistuksen aikataulussa ei todennäköisesti pysytä, Räsänen ennakoi.

Räsäsen mukaan uudistuksen kokonaisuus ei sisällä uskottavia keinoja sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Hallituksen määrittelemät alkuperäiset tavoitteet olivat: 1) sujuvat palveluketjut perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen integraation kautta sekä painopisteen siirtyminen kevyempiin palveluihin, 2) kansalaisten yhdenvertaisuus palveluiden saatavuudessa sekä 3) kolmen miljardin euron säästöt kulujen kasvusta vuoteen 2029 mennessä.

– Uudistuksella tavoiteltujen säästöjen kannalta keskeistä on, että integraatio toteutuu ja että sen myötä palvelujen painopistettä aidosti kyetään siirtämään hyvinvointia ennakoivasti vahvistaviin sekä perustason palveluihin. Nyt hyvinvoinnin edistäminen jää pääsääntöisesti kuntien tehtäväksi, kun maakunta taas kantaa vastuun korjaavista palveluista. Kunnilla ei ole kannusteita panostaa veroeuroja hyvinvoinnin edistämiseen, Räsänen sanoo.

Räsäsen mukaan Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy niihin asiantuntijanäkemyksiin, joiden mukaan hallituksen nyt ajama sote-uudistuksen malli ei vähennä hyvinvointieroja.

– Pienten maakuntien voi olla vaikea selvitä lakisääteisistä tehtävistä. Jo nyt julkisuudessa keskustellaan kriisimaakuntamenettelyistä, vaikka koko lainsäädäntö on vasta valmisteilla. Esitetyt linjaukset valinnanvapaudesta eriyttäisivät palveluja ja väestöä myös sote-alueiden sisällä.

– Näyttää siltä, kansalaiset saavat siis entistä epätasaisempaa laatua, entistä kalliimmalla, Räsänen toteaa.

 

Lisätietoja: Päivi Räsänen p. 050 511 3065

Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta

 

 

Kuolevia potilaita hoitavat lääkärit eivät kannata eutanasiaa. Lääkäriliiton tuoreen tutkimuksen mukaan heistä vain 17% kannatti eutanasiaa, kun koko väestön keskuudessa kannatus on yli 70 % tasolla. Mitä kauempana ihminen on kuolevien potilaiden hoidosta, sitä enemmän hän kannattaa eutanasiaa. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että saattohoitoa on viime vuosina kehitetty voimakkaasti, ja se on yleistä käsitystä paremmalla tasolla.

 

Kuolevalle on mahdollista tarjota hyvä elämä loppuun saakka, jos käytetään saattohoidon keinoja, tehokasta kivunhoitoa ja tarvittaessa sedaatiota eli nukuttamista, jos muilla keinoin ei saada kärsimyksiä hoidettua. Hyödyttömistä hoidoista luopuminen tai hoidoista kieltäytyminen ei ole eutanasiaa. Elämää ylläpitävä ja parantava hoito voidaan keskeyttää, kun perustaudin hallitsemiseen ei enää ole keinoja.

 

Vuosittain 15 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista (oireita lievittävää) ja saattohoitoa. Syöpäpotilaiden lisäksi saattohoidon tarve kasvaa esimerkiksi muistisairauksissa. Yli 90-vuotiaiden määrä on kuusinkertaistunut Suomessa 30 vuoden aikana.

 

Saattohoidon saatavuudessa on kuitenkin edelleen puutteita. Hoitoon siirtyminen saattaa viivästyä, saattohoitopaikkoja ei ole riittävästi ja terveydenhoitohenkilöstön koulutuksessa on edelleen puutteita. Kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä 70 % kannattaakin erityisen saattohoitolain säätämistä.  

 

Eutanasian laillistamista edistetään luomalla kiertoilmaisuja. Tappamisen todellisuuden häivyttämiseksi käytetään kauniita termejä kuten kuolinapu tai arvokas kuolema. Mitä on hyvä kuolema? Kun puhutaan hyvästä kuolemasta, tarkoitetaan elämää. Elämä ennen kuolemaa viimeisiä sekunteja myöten voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on raja, jota emme pysty arvottamaan.

 

Eutanasian puolustajat puhuvat usein oikeudesta kuolla arvokkaasti. Tämä toive on oikeutettu ja otettava vakavasti. Arvokkaalla kuolemalla tulisi kuitenkin tarkoittaa hyvää oireita lievittävää hoitoa ja saattohoitoa. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta toimintaa.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja

lääket. lis

 

 

MITEN TÄHÄN ON TULTU? SUOMALAISEN ETUANASIAKESKUSTELUN TAUSTOJA JA ARGUMENTTEJA

 

 

Hyvät kuulijat!

 

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä. Erityisen henkilökohtaisella, kipeälläkin tasolla kannanotot koskettavat parantumattomasti sairaita ja vammaisia ihmisiä sekä heidän omaisiaan, heitä hoitavia lääkäreitä ja hoitajia.

 

Toimin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä vuosina 2003–2007, jolloin valmistelimme terveydenhuollon tulevaisuutta koskevan laajan selvityksen. Julkaisua varten tilatussa asiantuntijoiden esiselvityksessä ”Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet” arveltiin, että monet muut maat seuraavat Hollannin ja Belgian esimerkkiä ja että Suomi saa oman eutanasialakinsa 10-15 vuoden kuluessa. Arvion perustana oli yhä vahvistuva eutanasiaa suosiva kansalaismielipide.

 

Kuopion yliopistossa vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan 42 % väestöstä hyväksyi eutanasian parantumatonta syöpää sairastavan potilaan pyynnöstä ja, hämmästyttävää kyllä, vieläkin enemmän, 48 % väestöstä oli valmis hyväksymään vaikeasti kehitysvammaisten tai dementiaa sairastavien vanhusten surmaamisen ilman potilaan omaa pyyntöä.

 

10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. Tulos huolestuttaa, mutta uskon sen perustuvan osittain tiedon puutteisiin ja pelkoihin, osittain myös elämän arvoon liittyvien käsitysten muutokseen.

 

Lännen median 7.2 julkaistussa haastattelussa Karinakodin vastaava lääkäri Riitta Lahtonen kertoo: ”Meillä oli täällä kerran pariskunta, joka erään kyselyn yhteydessä ilmoitti kannattavansa eutanasiaa. Rouva oli potilaana ja mies istui hänen vierellään joka päivä. Loppuvaiheessa rouvan oireet vaikeutuivat ja hänet sedatoitiin (rauhoitettiin lääkkeillä uneen). Hän kuoli rauhallisesti. Jälkeenpäin mies tuli puhumaan minulle ja kertoi, että tätä juuri he olivat tarkoittaneet eutanasialla. Hän sanoi, ettei olisi halunnut, että vaimolle annetaan lopetuspiikki kuin koiralle.”

 

Mielipidetiedusteluihin osallistuvilla saattaa olla virheellisiä käsityksiä eutanasiasta, kuten Karinakodin pariskunnalla. Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista ja oireenmukaiseen hoitoon siirtymistä, vaan Hollannin lainsäädännön mahdollistamaa toimenpidettä, jossa lääkäri oikeasti surmaa myrkkyruiskeella potilaansa. Mitä kauempana ihminen on kuolevan potilaan hoidosta, sitä enemmän hän tutkitusti kannattaa eutanasiaa. Lääkäriliiton tuoreen tutkimuksen mukaan kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä vain 17% kannatti eutanasiaa.

 

On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta kävi torstai-iltana pitkän keskustelun kansalaisaloitteesta, jossa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy lainvalmistelutoimenpiteisiin eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa.

 

Eutanasiaa perustellaan kahdella argumentilla: parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudellaan päättää kuolemastaan.  Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

 

Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Vaikeatkin kivut voidaan hoitaa oireettomiksi. Samat opioidit, joita käytetään vaikean kivun hoitoon, lievittävät tehokkaasti myös hengenahdistuksen tunnetta.

Jos muut keinot eivät riitä lievittämään levottomuutta, hengenahdistusta, psyykkistä ahdistusta tai kipua, potilas voidaan nukuttaa palliatiiviseen sedaatioon määräajaksi, ja levättyään hän voi taas herätä. Sedaatio ei ole eutanasiaa, toisin kuin kansalaisaloitteen tekijät väittävät.

 

Käsite ”oikeus kuolla” on harhaanjohtava ja itsessään ristiriitainen. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset tunnustavat ihmisen oikeuden elämään, eivät oikeutta kuolemaan.

Missään maailman maassa potilaalle ei ole turvattu lakisääteistä ”oikeutta kuolla”, ei Hollannissakaan.

 

Itsemääräämisoikeuden ydin on siinä, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, mutta ei oikeutta päättää itse, mitä hoitoa hänelle annetaan. Miksi juuri eutanasia olisi poikkeus tästä periaatteesta?

 

Eutanasiaa edistetään luomalla uusia termejä tai käyttämällä todellisuuden häivyttämiseksi kiertoilmaisuja, kuten kuolinapu, avustettu kuolema tai arvokas kuolema. Eduskunnan käsittelyyn tuodussa kansalaisaloitteessa ehdotetaan laillista eutanasiaa ”hyvän kuoleman puolesta”.

 

Mitä on hyvä kuolema? Kun puhutaan hyvästä kuolemasta, tarkoitetaan itse asiassa elämää. Elämä ennen kuolemaa viimeisiä sekunteja myöten voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on raja, jota emme pysty arvottamaan.

 

Eutanasian puolustajat puhuvat usein oikeudesta kuolla arvokkaasti. Tämä toive on oikeutettu ja se on otettava vakavasti. Arvokkaalla kuolemalla tulisi kuitenkin tarkoittaa hyvää palliatiivista eli oireita lievittävää hoitoa ja saattohoitoa. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta toimintaa.

Osallistuin tammikuussa Lääketiedetapahtumaan, jossa sain rintaani tämän lääkärin tehtävää kuvaavan pinssin: ”Elämän puolustaja”.

 

Lääkärit ovat saaneet tiedollisen ja asenteellisen koulutuksen suojelemaan elämää.

Mikäli ihmisellä ajateltaisiin olevan oikeus päättää omasta kuolemastaan toisen ihmisen tekemänä, tämä väistämättä merkitsisi jollekin lankeavaa velvollisuutta suorittaa surmaaminen. Eutanasia merkitsisi suurta muutosta lääkärin eettisessä asennoitumisessa.

 

Ihmiselämän kunnioituksen periaatteen murtuminen olisi lääkärien kohdalla erityisen vakavaa. Jos elämän tuhoamisen periaate hyväksyttäisiin parantumattomien sairauksien hoitovalikoimaan, lääkäri voisi alkaa asenteellisesti suosia valintoja, jotka eivät edistäkään potilaan elämää.

 

Kansalaisaloite eutanasian sallimisesta menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista.

 

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei koskaan ole tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin huumaaviin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin ja muihin opioideihin, liittyy väärinkäsityksiä. Palliatiivisessa hoidossa annokset saattavat olla suuria. Eri potilailla on myös erilainen kyky sietää opioideja. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavia ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

 

Päätös eutanasiasta jäisi viime kädessä aina lääkärille, joka joutuisi arvioimaan potilaan kokeman kärsimyksen määrää. Psyykkinen ahdistus ja masennus, ihmissuhdeongelmat ja yksinäisyys aiheuttavat usein somaattista sairauttakin sairastavalle enemmän kärsimystä kuin fyysinen kipu. Millainen kärsimys arvioitaisiin riittäväksi, jotta päätös eutanasiasta laukeaisi?

Sairauden viimeisten vaiheiden kärsimys saattaa olla enemmän omaisten kuin kuolevan kärsimystä. Potilaan oma kokemusmaailma tietoisuuden hämärtyessä saattaa olla hyvin toisenlainen kuin ulkopuolisen tarkkailijan näkemys.

 

Ihmisellä on myös oikeus muuttaa näkemystään. Miten potilaan aiempaan eutanasiatoiveeseen tulee suhtautua, jos hän ei akuutissa tilanteessa enää kykene ilmaisemaan senhetkistä tahtoa? Kun yli 80-vuotiaita hoitotestamentin laatineita suomalaisia haastateltiin, puolet heistä toivoikin elvytystä nykyisessä tilanteessaan. Elämänhalu on sairaudenkin tilassa ja kuoleman lähestyessä usein paljon vahvempi kuin terveenä osaamme ajatella. 

 

Eutanasian kuuluminen hoitovalikoimaan kannustaisi masentuneita ihmisiä tähän ratkaisuun. Samalla sillä viestittäisiin asennetta vammaisten ja sairaiden ihmisten elämän arvottomuudesta. Valtaosan itsemurhista tekevät nuoret, fyysisesti terveet ihmiset. Kun itsemurhia pyritään ehkäisemään yleisesti, miksi emme tukisi myös vammaisten tai vanhusten elämänhalua loppuun asti?

 

Eutanasiaa vaativassa kansalaisaloitteessa edellytetään, että lääkäri on vakuuttunut, ettei potilas kärsi arvostelukykyään heikentävästä psykiatrisesta sairaudesta. Aloitteen mukaan kliininen depressio tulee aina hoitaa ennen eutanasiapäätöksen tekemistä. Miten voidaan varmistua, ettei vakavasti sairaan ihmisen kuoleman toive nouse masennuksesta? 

 

Jokaisen ihmisen elämään sen jossakin vaiheessa kuuluvat erilaiset kärsimykset ja rajoitteet. Kukaan ei pysty tekemään kaikkea sitä, mitä jossain vaiheessa elämäänsä haluaisi. Herkästi erehdymme arvioimaan toisen ihmisen elämän mielekkyyttä oman elämäntilanteemme näkökulmasta. Terve ja toimintakykyinen ihminen saattaa pitää halvaantuneen tai sairaalavuoteeseen sidotun ihmisen elämää hyödyttömänä ja arvottomana kärsimyksenä. Jos nuorelta ihmiseltä kysytään, haluaisiko hän tulla elvytetyksi elämään pyörätuolissa, useimmat vastannevat, etteivät halua. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että sairastuneet tai vammautuneet löytävät elämänhalun ja mielekkyyden alkuvaiheen järkytyksestä ja masennuksesta toivuttuaan.

 

 

Hollannin tilastot osoittavat, että merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja pelko joutua riippuvaiseksi muiden avusta. Potilas itse saattaa myös kokea olevansa rasitukseksi tai hyödytön sairautensa vuoksi, joko kuviteltujen tai todellisten asenteiden vuoksi. Potilaan kuolemantoive sisältääkin kysymyksen: ”Välittääkö kukaan minusta? Olenko jo täysin tarpeeton?” Tällaiseen kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan inhimillisellä välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.

 

Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolemalla on suuri yhteisöllinen merkitys. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.

 

Eutanasiakeskustelun ajankohtaistuminen liittyy kahteen yhteiskunnalliseen ilmiöön: toisaalta pelkoon ja epäilyihin terveydenhuoltojärjestelmämme kyvyttömyydestä huolehtia kuolevien potilaiden inhimillisestä, yksilöllisestä ja arvokkaasta hoidosta, ja toisaalta yleiseen ihmiskuvan muutosprosessiin. 

 

Sain puhelinsoiton naiselta, joka kysyi: ”Tarkoittaako saattohoito sitä, että potilas siirretään osaston varastohuoneeseen, eikä anneta hänelle ruokaa eikä juomaa?” Hän kertoi sairaasta puolisostaan, jolle oli sairaalassa ilmoitettu aloitettavan saattohoito ja joka oli samana päivänä siirretty ylipaikalle varastohuoneeseen.

 

Eutanasiaa puoltavat kansalaiset ilmaisevat usein pelon joutua persoonattomaan liukuhihnamaiseen hoitoon, jossa heidän yksilöllisiä tarpeitaan tai toiveitaan ei oteta huomioon. Tämän tulisikin johtaa koko terveydenhuoltojärjestelmämme vakavaan itsetutkiskeluun.

 

Eutanasiakeskustelu tekee palvelun suomalaiselle yhteiskunnalle, jos se johtaa laadukkaan palliatiivisen ja saattohoidon turvaamiseen kaikille tarvitseville. Sen turvaamiseksi tarvitsemme saattohoitolain, jota kannatti 70 % kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä. Ministeri Rehula ei luvannut saattohoitolakia, kun sitä häneltä kyselytunnilla tiedustelin. Siksi olen tehnyt lakialoitteen, jossa potilaalle säädettäisiin oikeus saattohoitoon asuinpaikasta ja sairauden laadusta riippumatta.

 

Puhe Parempaa saattohoitoa eutanasian sijaan -seminaarissa 4.3.2017 Pikkuparlamentissa.

EUTANASIALAIN SIJAAN TARVITAAN SAATTOHOITOLAKI

 

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä.

Suomessa eutanasia on kielletty rikoslaissa. Itsemurhan avustaminen ei ole Suomessa rikos, mutta lääkärin kohdalla se on terveydenhuollon etiikan vastaista. Eutanasia on tietyin ehdoin sallittu Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Avustaminen on sitä, että hoitaja tai lääkäri tuo potilaan viereen tai ulottuville kuolettavan lääkkeen. Potilaan on itse pystyttävä ottamaan lääke. Eutanasiassa taas lääkäri surmaa potilaansa yleensä käsivarteen annetulla myrkkyruiskeella.

Kansalaismielipide on vahvasti eutanasian kannalla. Viimeisten 10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta onkin saamassa käsiteltäväksi kansalaisaloitteen eutanasiasta. Eutanasialakia ”hyvän kuoleman puolesta” perustellaan parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudestaan johdetulla oikeudella kuolla. Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

Saattohoidon menetelmät ovat kehittyneempiä kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Potilaan autonomia ei koskaan tarkoita sitä, että hän voisi määrätä, miten lääkärin tulee häntä hoitaa. Potilaalla on oikeus kieltäytyä mistä tahansa hoidosta, mutta ei oikeutta määrätä, mitä hoitoa hän saa.

Kansalaisaloite menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista. Hollannissa tästä on vasta käyty keskustelua, mutta lääkärien enemmistö tätä näyttää vastustavan.

Lääkärikin on ihminen: hänelle sysätty kuoleman herruus merkitsee raskasta tappamisen valtaa. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti lääkärin ammatti-identiteettiin ja hänen omaan henkilökohtaiseen persoonaansa. Kuolemasta ei tule luonnollisempaa tai helpommin käsiteltävää, jos se verhotaan lääketieteelliseksi toimenpiteeksi ja sanan ”eutanasia” taakse.

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei ole koskaan tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin liittyy väärinkäsityksiä. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne pikemmin saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavaa ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

Vuosittain jopa 13 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa, kun saattohoitoon varatuilla paikoilla on pystytty hoitamaan vain n 3000 potilasta.

Saattohoidon puutteita ei korjata eutanasialailla, vaan turvaamalla riittävä määrä osaavaa ja koulutettua hoitohenkilöstöä. Ohjeista ja suosituksista huolimatta saattohoitoa ei ole systemaattisesti kehitetty osana julkista terveydenhuoltoa. Saattohoitolain avulla voitaisiin asettaa minimivaatimukset sairauden ladusta tai asuinpaikasta riippumatta. Eutanasia ei kuulu hyvän saattohoidon keinovalikoimaan. Suomalainen yhteiskunta kykenee hoitamaan jokaisen kuolevan tasokkaasti ja ihmisarvoisesti, kun vain yhdessä niin päätämme tehdä.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.

 

Aamuposti: Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei usko eutanasia-aloitteen etenevän eduskunnassa tällä vaalikaudella.

AAMUPOSTI  |  Kristillisdemokraattien riihimäkeläinen kansanedustaja Päivi Räsänen ei usko eutanasia-aloitteen etenevän eduskunnassa tällä vaalikaudella.

– Hallituksen ministereistä ainakin Timo Soini, Juha Sipilä ja Juha Rehula ovat ilmoittaneet vastustavansa eutanasiaa, Räsänen sanoi.

Lääkärinä ennen kansanedustajuutta työskennellyt Räsänen on itsekin eutanasiaa vastaan.

<!– Context default missing for this advertisement –>

– Ihmisellä ei ole oikeus ottaa elämän päättämistä omiin käsiinsä. Se sotii hyvin vahvasti lääkärin etiikkaa vastaan, jonka tavoite on elämän suojeleminen.

Kansanedustajan mielestä eutanasiakysymyksen nouseminen pinnalle kertoo paitsi siitä, että ihmisillä on huoli asianmukaisen hoidon saamisesta kuoleman lähestyessä, mutta myös yhteiskunnan individualistumisesta niin, että kuolema olisi vain kuolevan oma asia.

Kuolema koskettaa monia muitakin, kuten vainajan läheisiä ja häntä hoitaneita lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

– Suurin osa lääkäreistä Suomessa ja maailmalla vastustaa aktiivisen kuolinavun antamista.

Ihmisellä ei ole oikeus ottaa elämän päättämistä omiin käsiinsä.

Räsänen pelkääkin, että eutanasian kanssa saattaisi käydä samoin kuin abortin kanssa, jonka tekeminen oli alussa lääkäreille vapaaehtoista. Nykyään gynekologiksi ei voi erikoistua, jos ei suostu tekemään abortteja.

Hän huomautti myös, että Belgiassa on jo joustettu kuolinavun antamisesta pelkästään täysi-ikäisille aikuisille.

Riihimäkeläisedustaja ymmärtää hyvin omaisten tuskaa ja hätää kuoleman edessä. Hänen oma isänsäkin on vaikeasti sairas ja ollut vuodepotilaana jo pitkään.

– Isälläni on silti edelleen sama ihmisarvo kuin silloin, kun hän oli kunnossa. Mistä me voimme tietää, miten hyvää elämää hän elää mielessään, vaikkei pysty sitä ilmaisemaan?

Päivi Räsänen kertoi esimerkin brittitutkimuksesta, jossa nuorilta kysyttiin, haluaisivatko he eutanasian, mikäli halvaantuisivat kaulasta alaspäin. Valtaosa halusi kuolla. Kun taas oikeasti halvaantuneilta kysyttiin muutaman vuoden päästä halvaantumisesta, oliko heidän hengissä pitämisensä ollut oikea päätös, lähes kaikkien vastaus oli positiivinen.

– Kun hoidin sädehoitoklinikalla syöpäpotilaita, havaitsin, että elämänhalu kasvaa lopun lähestyessä. Silloin ymmärtää jokaisen päivän merkityksen.

Räsänen uskoo kansalaisaloitteen nostattavan vilkkaan keskustelun eduskunnassa ja aiheen nousevan seuraavien eduskuntavaalien yhdeksi teemaksi.

– Toivon, että keskustelu johtaa saattohoidon laadun ja saatavuuden paranemiseen Suomessa.

– Hyvässä saattohoidossa on laaja valikoima keinoja potilaan kärsimysten lievittämiseen.

 

Yhdessä

 

Isänmaamme 100-vuotisjuhlateema haastaa meidät rakentamaan yhteiskuntaa yhdessä. Yhdessä tekeminen edellyttää keskinäistä luottamusta. Huolen tästä ilmaisi tuore nobelistimme Bengt Holmström. Hänen mukaansa edustuksellisen demokratian menettämä luottamus voi johtaa jopa diktatuurin. Riitaisa kansakunta ei kykene puolustamaan itseään ulkoisilta uhilta. Mieleeni nousi marsalkka Mannerheimin varoitus: ”Sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle”.

Opposition kunniakas tehtävä parlamentarismissa on esittää vaihtoehtoja ja rakentavaa kritiikkiä. Arvostelu on kuitenkin liian usein ajautunut henkilöön kohdistuvaksi. Eduskuntasalissa on turhan paljon toisten edustajien sanomisten tahallista väärinymmärtämistä ja vääristelyä. Nälvimisellä ja räyhäämisellä ei edistetä hallituksen eikä opposition ajamia asioita, vaan heikennetään eduskunnan arvovaltaa kansalaisten silmissä.

Sosiaalinen media, kansalaisten yhteydenotot ja mielipidepalstat kertovat jakolinjojen kärjistymisestä myös kansalaisten keskuudessa. Keskustelun syövereissä näyttää unohtuvan, että sananvapaus ja ihmisarvon kunnioitus ovat sovitettavissa yhteen. Vihapuhe synnyttää ennen pitkää myös vihatekoja.

Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus on merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Hyvinvointia ei voida tuottaa pelkällä viranomaistyöllä ilman kansalaistoiminnan tukea. Hyvinvointi syntyy pohjimmiltaan ihmisten luontaisissa sosiaalisissa verkostoissa, ennen muuta perheessä ja kansalaisyhteiskunnassa, joita julkinen sektori tukee.

Olen jälkikäteen hämmästellyt sitä harrastusten rikkautta, jota 60-luvun lapsuuteni kyläyhteisössä oli tarjolla. Talvella järjestettiin lapsille hiihtokilpailuja ja luistelukoulua, kesällä yleisurheilukilpailuja, jalkapalloa sekä uimakouluja. Sunnuntaisin lapset kokoontuivat pyhäkouluun, ja viikolla oli poika- ja tyttökerhoja. Lisäksi osallistuin tanhukerhoon, Martta-tyttöihin ja myös runonlausuntaa esitin useissa eri tilaisuuksissa. Nuorisoseuran ylläpitämä näytelmäharrastus veti joukkoihinsa niin lapsia kuin aikuisia. Harrastustoiminta järjestettiin koko kylän äitien ja isien voimin. Yhdessä tekemisen kautta kylän väki oppi tuntemaan toisensa ja auttamaan toisiaan.

Kaupungistuminen ja kansainvälisyys eivät ole poistaneet paikallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisen merkitystä. Lähimmäisyyden ja yhteisöllisyyden oivaltaminen on voimavara, joka meidän tulisi löytää uudelleen. Tarvitsemme toisiamme. Jokaisella on jotain annettavaa. Vapaaehtoistyön kautta erityisesti nuoret kasvavat kantamaan yhteiskuntavastuuta.

Työllisyyden ja kilpailukyvyn kohentamiseksi on myös yhdessä kyettävä tekemään päätöksiä, joilla turvataan hyvinvointi tuleville sukupolville. ”Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka”.  Tämän opetuksen halusi Mannerheim painaa tulevien sukupolvien tietoisuuteen. Yhdessä vastuuta kantaen, toinen toistamme kunnioittaen ja kansallista yhteishenkeä rakentaen ”Suomen kansa voi lujasti katsoa tulevaisuuteen.”

Päivi Räsänen

kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa.