Ajankohtaista

RSS

TIEDOTE: Räsänen: Sote tuo entistä epätasaisempaa laatua entistä kalliimmalla

 

7.3.2017

 

 

Räsänen: ”Sote tuo entistä epätasaisempaa laatua entistä kalliimmalla”

 

– Pidämme valitettavana sitä, että hallituspuolueiden poliittiset intohimot maakuntahallinnon ja valinnanvapauden malleista ovat syrjäyttäneet alkuperäiset uudistuksen tavoitteet, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Päivi Räsänen tiivisti kristillisdemokraattien kannan ryhmäpuheenvuorossa. Räsänen toimii myös KD eduskuntaryhmän edustajana sote-uudistuksen parlamentaarisessa seurantaryhmässä.

– Olemme suhtautuneet rakentavasti hallituksen kaavailemaan sote-uudistukseen, sillä nykyisellä järjestelmälläkään emme voi jatkaa. Huolemme uudistuksen suunnasta on kuitenkin suuri, hän sanoi.

Eduskunta kävi tänään lähetekeskustelua hallituksen ensimmäisestä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistusta koskevasta esityksestä. Eduskunta odottaa vielä useita uudistukseen kuuluvia lakiesityksiä, joita hallitus edelleen työstää. Ensimmäisessä esityksessä määritellään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu 18 maakunnalle sekä säädetään muun muassa kunnallisverojen alentamisesta sekä valtion tuloverotuksen nostamisesta, kun rahoitus siirtyy kunnilta valtion harteille.

– On kai rehellistä todeta, että uudistuksen aikataulussa ei todennäköisesti pysytä, Räsänen ennakoi.

Räsäsen mukaan uudistuksen kokonaisuus ei sisällä uskottavia keinoja sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Hallituksen määrittelemät alkuperäiset tavoitteet olivat: 1) sujuvat palveluketjut perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen integraation kautta sekä painopisteen siirtyminen kevyempiin palveluihin, 2) kansalaisten yhdenvertaisuus palveluiden saatavuudessa sekä 3) kolmen miljardin euron säästöt kulujen kasvusta vuoteen 2029 mennessä.

– Uudistuksella tavoiteltujen säästöjen kannalta keskeistä on, että integraatio toteutuu ja että sen myötä palvelujen painopistettä aidosti kyetään siirtämään hyvinvointia ennakoivasti vahvistaviin sekä perustason palveluihin. Nyt hyvinvoinnin edistäminen jää pääsääntöisesti kuntien tehtäväksi, kun maakunta taas kantaa vastuun korjaavista palveluista. Kunnilla ei ole kannusteita panostaa veroeuroja hyvinvoinnin edistämiseen, Räsänen sanoo.

Räsäsen mukaan Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy niihin asiantuntijanäkemyksiin, joiden mukaan hallituksen nyt ajama sote-uudistuksen malli ei vähennä hyvinvointieroja.

– Pienten maakuntien voi olla vaikea selvitä lakisääteisistä tehtävistä. Jo nyt julkisuudessa keskustellaan kriisimaakuntamenettelyistä, vaikka koko lainsäädäntö on vasta valmisteilla. Esitetyt linjaukset valinnanvapaudesta eriyttäisivät palveluja ja väestöä myös sote-alueiden sisällä.

– Näyttää siltä, kansalaiset saavat siis entistä epätasaisempaa laatua, entistä kalliimmalla, Räsänen toteaa.

 

Lisätietoja: Päivi Räsänen p. 050 511 3065

Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta

 

 

Kuolevia potilaita hoitavat lääkärit eivät kannata eutanasiaa. Lääkäriliiton tuoreen tutkimuksen mukaan heistä vain 17% kannatti eutanasiaa, kun koko väestön keskuudessa kannatus on yli 70 % tasolla. Mitä kauempana ihminen on kuolevien potilaiden hoidosta, sitä enemmän hän kannattaa eutanasiaa. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että saattohoitoa on viime vuosina kehitetty voimakkaasti, ja se on yleistä käsitystä paremmalla tasolla.

 

Kuolevalle on mahdollista tarjota hyvä elämä loppuun saakka, jos käytetään saattohoidon keinoja, tehokasta kivunhoitoa ja tarvittaessa sedaatiota eli nukuttamista, jos muilla keinoin ei saada kärsimyksiä hoidettua. Hyödyttömistä hoidoista luopuminen tai hoidoista kieltäytyminen ei ole eutanasiaa. Elämää ylläpitävä ja parantava hoito voidaan keskeyttää, kun perustaudin hallitsemiseen ei enää ole keinoja.

 

Vuosittain 15 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista (oireita lievittävää) ja saattohoitoa. Syöpäpotilaiden lisäksi saattohoidon tarve kasvaa esimerkiksi muistisairauksissa. Yli 90-vuotiaiden määrä on kuusinkertaistunut Suomessa 30 vuoden aikana.

 

Saattohoidon saatavuudessa on kuitenkin edelleen puutteita. Hoitoon siirtyminen saattaa viivästyä, saattohoitopaikkoja ei ole riittävästi ja terveydenhoitohenkilöstön koulutuksessa on edelleen puutteita. Kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä 70 % kannattaakin erityisen saattohoitolain säätämistä.  

 

Eutanasian laillistamista edistetään luomalla kiertoilmaisuja. Tappamisen todellisuuden häivyttämiseksi käytetään kauniita termejä kuten kuolinapu tai arvokas kuolema. Mitä on hyvä kuolema? Kun puhutaan hyvästä kuolemasta, tarkoitetaan elämää. Elämä ennen kuolemaa viimeisiä sekunteja myöten voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on raja, jota emme pysty arvottamaan.

 

Eutanasian puolustajat puhuvat usein oikeudesta kuolla arvokkaasti. Tämä toive on oikeutettu ja otettava vakavasti. Arvokkaalla kuolemalla tulisi kuitenkin tarkoittaa hyvää oireita lievittävää hoitoa ja saattohoitoa. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta toimintaa.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja

lääket. lis

 

 

MITEN TÄHÄN ON TULTU? SUOMALAISEN ETUANASIAKESKUSTELUN TAUSTOJA JA ARGUMENTTEJA

 

 

Hyvät kuulijat!

 

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä. Erityisen henkilökohtaisella, kipeälläkin tasolla kannanotot koskettavat parantumattomasti sairaita ja vammaisia ihmisiä sekä heidän omaisiaan, heitä hoitavia lääkäreitä ja hoitajia.

 

Toimin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä vuosina 2003–2007, jolloin valmistelimme terveydenhuollon tulevaisuutta koskevan laajan selvityksen. Julkaisua varten tilatussa asiantuntijoiden esiselvityksessä ”Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet” arveltiin, että monet muut maat seuraavat Hollannin ja Belgian esimerkkiä ja että Suomi saa oman eutanasialakinsa 10-15 vuoden kuluessa. Arvion perustana oli yhä vahvistuva eutanasiaa suosiva kansalaismielipide.

 

Kuopion yliopistossa vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan 42 % väestöstä hyväksyi eutanasian parantumatonta syöpää sairastavan potilaan pyynnöstä ja, hämmästyttävää kyllä, vieläkin enemmän, 48 % väestöstä oli valmis hyväksymään vaikeasti kehitysvammaisten tai dementiaa sairastavien vanhusten surmaamisen ilman potilaan omaa pyyntöä.

 

10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. Tulos huolestuttaa, mutta uskon sen perustuvan osittain tiedon puutteisiin ja pelkoihin, osittain myös elämän arvoon liittyvien käsitysten muutokseen.

 

Lännen median 7.2 julkaistussa haastattelussa Karinakodin vastaava lääkäri Riitta Lahtonen kertoo: ”Meillä oli täällä kerran pariskunta, joka erään kyselyn yhteydessä ilmoitti kannattavansa eutanasiaa. Rouva oli potilaana ja mies istui hänen vierellään joka päivä. Loppuvaiheessa rouvan oireet vaikeutuivat ja hänet sedatoitiin (rauhoitettiin lääkkeillä uneen). Hän kuoli rauhallisesti. Jälkeenpäin mies tuli puhumaan minulle ja kertoi, että tätä juuri he olivat tarkoittaneet eutanasialla. Hän sanoi, ettei olisi halunnut, että vaimolle annetaan lopetuspiikki kuin koiralle.”

 

Mielipidetiedusteluihin osallistuvilla saattaa olla virheellisiä käsityksiä eutanasiasta, kuten Karinakodin pariskunnalla. Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista ja oireenmukaiseen hoitoon siirtymistä, vaan Hollannin lainsäädännön mahdollistamaa toimenpidettä, jossa lääkäri oikeasti surmaa myrkkyruiskeella potilaansa. Mitä kauempana ihminen on kuolevan potilaan hoidosta, sitä enemmän hän tutkitusti kannattaa eutanasiaa. Lääkäriliiton tuoreen tutkimuksen mukaan kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä vain 17% kannatti eutanasiaa.

 

On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta kävi torstai-iltana pitkän keskustelun kansalaisaloitteesta, jossa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy lainvalmistelutoimenpiteisiin eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa.

 

Eutanasiaa perustellaan kahdella argumentilla: parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudellaan päättää kuolemastaan.  Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

 

Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Vaikeatkin kivut voidaan hoitaa oireettomiksi. Samat opioidit, joita käytetään vaikean kivun hoitoon, lievittävät tehokkaasti myös hengenahdistuksen tunnetta.

Jos muut keinot eivät riitä lievittämään levottomuutta, hengenahdistusta, psyykkistä ahdistusta tai kipua, potilas voidaan nukuttaa palliatiiviseen sedaatioon määräajaksi, ja levättyään hän voi taas herätä. Sedaatio ei ole eutanasiaa, toisin kuin kansalaisaloitteen tekijät väittävät.

 

Käsite ”oikeus kuolla” on harhaanjohtava ja itsessään ristiriitainen. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset tunnustavat ihmisen oikeuden elämään, eivät oikeutta kuolemaan.

Missään maailman maassa potilaalle ei ole turvattu lakisääteistä ”oikeutta kuolla”, ei Hollannissakaan.

 

Itsemääräämisoikeuden ydin on siinä, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, mutta ei oikeutta päättää itse, mitä hoitoa hänelle annetaan. Miksi juuri eutanasia olisi poikkeus tästä periaatteesta?

 

Eutanasiaa edistetään luomalla uusia termejä tai käyttämällä todellisuuden häivyttämiseksi kiertoilmaisuja, kuten kuolinapu, avustettu kuolema tai arvokas kuolema. Eduskunnan käsittelyyn tuodussa kansalaisaloitteessa ehdotetaan laillista eutanasiaa ”hyvän kuoleman puolesta”.

 

Mitä on hyvä kuolema? Kun puhutaan hyvästä kuolemasta, tarkoitetaan itse asiassa elämää. Elämä ennen kuolemaa viimeisiä sekunteja myöten voi olla hyvää tai huonoa, mutta itse kuolema on raja, jota emme pysty arvottamaan.

 

Eutanasian puolustajat puhuvat usein oikeudesta kuolla arvokkaasti. Tämä toive on oikeutettu ja se on otettava vakavasti. Arvokkaalla kuolemalla tulisi kuitenkin tarkoittaa hyvää palliatiivista eli oireita lievittävää hoitoa ja saattohoitoa. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta toimintaa.

Osallistuin tammikuussa Lääketiedetapahtumaan, jossa sain rintaani tämän lääkärin tehtävää kuvaavan pinssin: ”Elämän puolustaja”.

 

Lääkärit ovat saaneet tiedollisen ja asenteellisen koulutuksen suojelemaan elämää.

Mikäli ihmisellä ajateltaisiin olevan oikeus päättää omasta kuolemastaan toisen ihmisen tekemänä, tämä väistämättä merkitsisi jollekin lankeavaa velvollisuutta suorittaa surmaaminen. Eutanasia merkitsisi suurta muutosta lääkärin eettisessä asennoitumisessa.

 

Ihmiselämän kunnioituksen periaatteen murtuminen olisi lääkärien kohdalla erityisen vakavaa. Jos elämän tuhoamisen periaate hyväksyttäisiin parantumattomien sairauksien hoitovalikoimaan, lääkäri voisi alkaa asenteellisesti suosia valintoja, jotka eivät edistäkään potilaan elämää.

 

Kansalaisaloite eutanasian sallimisesta menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista.

 

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei koskaan ole tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin huumaaviin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin ja muihin opioideihin, liittyy väärinkäsityksiä. Palliatiivisessa hoidossa annokset saattavat olla suuria. Eri potilailla on myös erilainen kyky sietää opioideja. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavia ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

 

Päätös eutanasiasta jäisi viime kädessä aina lääkärille, joka joutuisi arvioimaan potilaan kokeman kärsimyksen määrää. Psyykkinen ahdistus ja masennus, ihmissuhdeongelmat ja yksinäisyys aiheuttavat usein somaattista sairauttakin sairastavalle enemmän kärsimystä kuin fyysinen kipu. Millainen kärsimys arvioitaisiin riittäväksi, jotta päätös eutanasiasta laukeaisi?

Sairauden viimeisten vaiheiden kärsimys saattaa olla enemmän omaisten kuin kuolevan kärsimystä. Potilaan oma kokemusmaailma tietoisuuden hämärtyessä saattaa olla hyvin toisenlainen kuin ulkopuolisen tarkkailijan näkemys.

 

Ihmisellä on myös oikeus muuttaa näkemystään. Miten potilaan aiempaan eutanasiatoiveeseen tulee suhtautua, jos hän ei akuutissa tilanteessa enää kykene ilmaisemaan senhetkistä tahtoa? Kun yli 80-vuotiaita hoitotestamentin laatineita suomalaisia haastateltiin, puolet heistä toivoikin elvytystä nykyisessä tilanteessaan. Elämänhalu on sairaudenkin tilassa ja kuoleman lähestyessä usein paljon vahvempi kuin terveenä osaamme ajatella. 

 

Eutanasian kuuluminen hoitovalikoimaan kannustaisi masentuneita ihmisiä tähän ratkaisuun. Samalla sillä viestittäisiin asennetta vammaisten ja sairaiden ihmisten elämän arvottomuudesta. Valtaosan itsemurhista tekevät nuoret, fyysisesti terveet ihmiset. Kun itsemurhia pyritään ehkäisemään yleisesti, miksi emme tukisi myös vammaisten tai vanhusten elämänhalua loppuun asti?

 

Eutanasiaa vaativassa kansalaisaloitteessa edellytetään, että lääkäri on vakuuttunut, ettei potilas kärsi arvostelukykyään heikentävästä psykiatrisesta sairaudesta. Aloitteen mukaan kliininen depressio tulee aina hoitaa ennen eutanasiapäätöksen tekemistä. Miten voidaan varmistua, ettei vakavasti sairaan ihmisen kuoleman toive nouse masennuksesta? 

 

Jokaisen ihmisen elämään sen jossakin vaiheessa kuuluvat erilaiset kärsimykset ja rajoitteet. Kukaan ei pysty tekemään kaikkea sitä, mitä jossain vaiheessa elämäänsä haluaisi. Herkästi erehdymme arvioimaan toisen ihmisen elämän mielekkyyttä oman elämäntilanteemme näkökulmasta. Terve ja toimintakykyinen ihminen saattaa pitää halvaantuneen tai sairaalavuoteeseen sidotun ihmisen elämää hyödyttömänä ja arvottomana kärsimyksenä. Jos nuorelta ihmiseltä kysytään, haluaisiko hän tulla elvytetyksi elämään pyörätuolissa, useimmat vastannevat, etteivät halua. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että sairastuneet tai vammautuneet löytävät elämänhalun ja mielekkyyden alkuvaiheen järkytyksestä ja masennuksesta toivuttuaan.

 

 

Hollannin tilastot osoittavat, että merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja pelko joutua riippuvaiseksi muiden avusta. Potilas itse saattaa myös kokea olevansa rasitukseksi tai hyödytön sairautensa vuoksi, joko kuviteltujen tai todellisten asenteiden vuoksi. Potilaan kuolemantoive sisältääkin kysymyksen: ”Välittääkö kukaan minusta? Olenko jo täysin tarpeeton?” Tällaiseen kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan inhimillisellä välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.

 

Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolemalla on suuri yhteisöllinen merkitys. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.

 

Eutanasiakeskustelun ajankohtaistuminen liittyy kahteen yhteiskunnalliseen ilmiöön: toisaalta pelkoon ja epäilyihin terveydenhuoltojärjestelmämme kyvyttömyydestä huolehtia kuolevien potilaiden inhimillisestä, yksilöllisestä ja arvokkaasta hoidosta, ja toisaalta yleiseen ihmiskuvan muutosprosessiin. 

 

Sain puhelinsoiton naiselta, joka kysyi: ”Tarkoittaako saattohoito sitä, että potilas siirretään osaston varastohuoneeseen, eikä anneta hänelle ruokaa eikä juomaa?” Hän kertoi sairaasta puolisostaan, jolle oli sairaalassa ilmoitettu aloitettavan saattohoito ja joka oli samana päivänä siirretty ylipaikalle varastohuoneeseen.

 

Eutanasiaa puoltavat kansalaiset ilmaisevat usein pelon joutua persoonattomaan liukuhihnamaiseen hoitoon, jossa heidän yksilöllisiä tarpeitaan tai toiveitaan ei oteta huomioon. Tämän tulisikin johtaa koko terveydenhuoltojärjestelmämme vakavaan itsetutkiskeluun.

 

Eutanasiakeskustelu tekee palvelun suomalaiselle yhteiskunnalle, jos se johtaa laadukkaan palliatiivisen ja saattohoidon turvaamiseen kaikille tarvitseville. Sen turvaamiseksi tarvitsemme saattohoitolain, jota kannatti 70 % kuolevia potilaita hoitavista lääkäreistä. Ministeri Rehula ei luvannut saattohoitolakia, kun sitä häneltä kyselytunnilla tiedustelin. Siksi olen tehnyt lakialoitteen, jossa potilaalle säädettäisiin oikeus saattohoitoon asuinpaikasta ja sairauden laadusta riippumatta.

 

Puhe Parempaa saattohoitoa eutanasian sijaan -seminaarissa 4.3.2017 Pikkuparlamentissa.

EUTANASIALAIN SIJAAN TARVITAAN SAATTOHOITOLAKI

 

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä.

Suomessa eutanasia on kielletty rikoslaissa. Itsemurhan avustaminen ei ole Suomessa rikos, mutta lääkärin kohdalla se on terveydenhuollon etiikan vastaista. Eutanasia on tietyin ehdoin sallittu Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Avustaminen on sitä, että hoitaja tai lääkäri tuo potilaan viereen tai ulottuville kuolettavan lääkkeen. Potilaan on itse pystyttävä ottamaan lääke. Eutanasiassa taas lääkäri surmaa potilaansa yleensä käsivarteen annetulla myrkkyruiskeella.

Kansalaismielipide on vahvasti eutanasian kannalla. Viimeisten 10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta onkin saamassa käsiteltäväksi kansalaisaloitteen eutanasiasta. Eutanasialakia ”hyvän kuoleman puolesta” perustellaan parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudestaan johdetulla oikeudella kuolla. Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

Saattohoidon menetelmät ovat kehittyneempiä kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Potilaan autonomia ei koskaan tarkoita sitä, että hän voisi määrätä, miten lääkärin tulee häntä hoitaa. Potilaalla on oikeus kieltäytyä mistä tahansa hoidosta, mutta ei oikeutta määrätä, mitä hoitoa hän saa.

Kansalaisaloite menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista. Hollannissa tästä on vasta käyty keskustelua, mutta lääkärien enemmistö tätä näyttää vastustavan.

Lääkärikin on ihminen: hänelle sysätty kuoleman herruus merkitsee raskasta tappamisen valtaa. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti lääkärin ammatti-identiteettiin ja hänen omaan henkilökohtaiseen persoonaansa. Kuolemasta ei tule luonnollisempaa tai helpommin käsiteltävää, jos se verhotaan lääketieteelliseksi toimenpiteeksi ja sanan ”eutanasia” taakse.

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei ole koskaan tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin liittyy väärinkäsityksiä. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne pikemmin saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavaa ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

Vuosittain jopa 13 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa, kun saattohoitoon varatuilla paikoilla on pystytty hoitamaan vain n 3000 potilasta.

Saattohoidon puutteita ei korjata eutanasialailla, vaan turvaamalla riittävä määrä osaavaa ja koulutettua hoitohenkilöstöä. Ohjeista ja suosituksista huolimatta saattohoitoa ei ole systemaattisesti kehitetty osana julkista terveydenhuoltoa. Saattohoitolain avulla voitaisiin asettaa minimivaatimukset sairauden ladusta tai asuinpaikasta riippumatta. Eutanasia ei kuulu hyvän saattohoidon keinovalikoimaan. Suomalainen yhteiskunta kykenee hoitamaan jokaisen kuolevan tasokkaasti ja ihmisarvoisesti, kun vain yhdessä niin päätämme tehdä.

 

Päivi Räsänen

kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.

 

Aamuposti: Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ei usko eutanasia-aloitteen etenevän eduskunnassa tällä vaalikaudella.

AAMUPOSTI  |  Kristillisdemokraattien riihimäkeläinen kansanedustaja Päivi Räsänen ei usko eutanasia-aloitteen etenevän eduskunnassa tällä vaalikaudella.

– Hallituksen ministereistä ainakin Timo Soini, Juha Sipilä ja Juha Rehula ovat ilmoittaneet vastustavansa eutanasiaa, Räsänen sanoi.

Lääkärinä ennen kansanedustajuutta työskennellyt Räsänen on itsekin eutanasiaa vastaan.

<!– Context default missing for this advertisement –>

– Ihmisellä ei ole oikeus ottaa elämän päättämistä omiin käsiinsä. Se sotii hyvin vahvasti lääkärin etiikkaa vastaan, jonka tavoite on elämän suojeleminen.

Kansanedustajan mielestä eutanasiakysymyksen nouseminen pinnalle kertoo paitsi siitä, että ihmisillä on huoli asianmukaisen hoidon saamisesta kuoleman lähestyessä, mutta myös yhteiskunnan individualistumisesta niin, että kuolema olisi vain kuolevan oma asia.

Kuolema koskettaa monia muitakin, kuten vainajan läheisiä ja häntä hoitaneita lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

– Suurin osa lääkäreistä Suomessa ja maailmalla vastustaa aktiivisen kuolinavun antamista.

Ihmisellä ei ole oikeus ottaa elämän päättämistä omiin käsiinsä.

Räsänen pelkääkin, että eutanasian kanssa saattaisi käydä samoin kuin abortin kanssa, jonka tekeminen oli alussa lääkäreille vapaaehtoista. Nykyään gynekologiksi ei voi erikoistua, jos ei suostu tekemään abortteja.

Hän huomautti myös, että Belgiassa on jo joustettu kuolinavun antamisesta pelkästään täysi-ikäisille aikuisille.

Riihimäkeläisedustaja ymmärtää hyvin omaisten tuskaa ja hätää kuoleman edessä. Hänen oma isänsäkin on vaikeasti sairas ja ollut vuodepotilaana jo pitkään.

– Isälläni on silti edelleen sama ihmisarvo kuin silloin, kun hän oli kunnossa. Mistä me voimme tietää, miten hyvää elämää hän elää mielessään, vaikkei pysty sitä ilmaisemaan?

Päivi Räsänen kertoi esimerkin brittitutkimuksesta, jossa nuorilta kysyttiin, haluaisivatko he eutanasian, mikäli halvaantuisivat kaulasta alaspäin. Valtaosa halusi kuolla. Kun taas oikeasti halvaantuneilta kysyttiin muutaman vuoden päästä halvaantumisesta, oliko heidän hengissä pitämisensä ollut oikea päätös, lähes kaikkien vastaus oli positiivinen.

– Kun hoidin sädehoitoklinikalla syöpäpotilaita, havaitsin, että elämänhalu kasvaa lopun lähestyessä. Silloin ymmärtää jokaisen päivän merkityksen.

Räsänen uskoo kansalaisaloitteen nostattavan vilkkaan keskustelun eduskunnassa ja aiheen nousevan seuraavien eduskuntavaalien yhdeksi teemaksi.

– Toivon, että keskustelu johtaa saattohoidon laadun ja saatavuuden paranemiseen Suomessa.

– Hyvässä saattohoidossa on laaja valikoima keinoja potilaan kärsimysten lievittämiseen.

 

Yhdessä

 

Isänmaamme 100-vuotisjuhlateema haastaa meidät rakentamaan yhteiskuntaa yhdessä. Yhdessä tekeminen edellyttää keskinäistä luottamusta. Huolen tästä ilmaisi tuore nobelistimme Bengt Holmström. Hänen mukaansa edustuksellisen demokratian menettämä luottamus voi johtaa jopa diktatuurin. Riitaisa kansakunta ei kykene puolustamaan itseään ulkoisilta uhilta. Mieleeni nousi marsalkka Mannerheimin varoitus: ”Sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle”.

Opposition kunniakas tehtävä parlamentarismissa on esittää vaihtoehtoja ja rakentavaa kritiikkiä. Arvostelu on kuitenkin liian usein ajautunut henkilöön kohdistuvaksi. Eduskuntasalissa on turhan paljon toisten edustajien sanomisten tahallista väärinymmärtämistä ja vääristelyä. Nälvimisellä ja räyhäämisellä ei edistetä hallituksen eikä opposition ajamia asioita, vaan heikennetään eduskunnan arvovaltaa kansalaisten silmissä.

Sosiaalinen media, kansalaisten yhteydenotot ja mielipidepalstat kertovat jakolinjojen kärjistymisestä myös kansalaisten keskuudessa. Keskustelun syövereissä näyttää unohtuvan, että sananvapaus ja ihmisarvon kunnioitus ovat sovitettavissa yhteen. Vihapuhe synnyttää ennen pitkää myös vihatekoja.

Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus on merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Hyvinvointia ei voida tuottaa pelkällä viranomaistyöllä ilman kansalaistoiminnan tukea. Hyvinvointi syntyy pohjimmiltaan ihmisten luontaisissa sosiaalisissa verkostoissa, ennen muuta perheessä ja kansalaisyhteiskunnassa, joita julkinen sektori tukee.

Olen jälkikäteen hämmästellyt sitä harrastusten rikkautta, jota 60-luvun lapsuuteni kyläyhteisössä oli tarjolla. Talvella järjestettiin lapsille hiihtokilpailuja ja luistelukoulua, kesällä yleisurheilukilpailuja, jalkapalloa sekä uimakouluja. Sunnuntaisin lapset kokoontuivat pyhäkouluun, ja viikolla oli poika- ja tyttökerhoja. Lisäksi osallistuin tanhukerhoon, Martta-tyttöihin ja myös runonlausuntaa esitin useissa eri tilaisuuksissa. Nuorisoseuran ylläpitämä näytelmäharrastus veti joukkoihinsa niin lapsia kuin aikuisia. Harrastustoiminta järjestettiin koko kylän äitien ja isien voimin. Yhdessä tekemisen kautta kylän väki oppi tuntemaan toisensa ja auttamaan toisiaan.

Kaupungistuminen ja kansainvälisyys eivät ole poistaneet paikallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisen merkitystä. Lähimmäisyyden ja yhteisöllisyyden oivaltaminen on voimavara, joka meidän tulisi löytää uudelleen. Tarvitsemme toisiamme. Jokaisella on jotain annettavaa. Vapaaehtoistyön kautta erityisesti nuoret kasvavat kantamaan yhteiskuntavastuuta.

Työllisyyden ja kilpailukyvyn kohentamiseksi on myös yhdessä kyettävä tekemään päätöksiä, joilla turvataan hyvinvointi tuleville sukupolville. ”Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka”.  Tämän opetuksen halusi Mannerheim painaa tulevien sukupolvien tietoisuuteen. Yhdessä vastuuta kantaen, toinen toistamme kunnioittaen ja kansallista yhteishenkeä rakentaen ”Suomen kansa voi lujasti katsoa tulevaisuuteen.”

Päivi Räsänen

kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa.

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vanhenemisaikoja pidennettävä tai poistettava

Jätin tänään kirjallisen kysymyksen, jossa vaaditaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemisaikojen korjausta. Viime päivien aikana olemme seuranneet mediasta erittäin järkyttävän insestitapauksen oikeuskäsittelyä. Tapauksen julkinen oikeuskäsittely kertoo uhrin poikkeuksellisesta rohkeudesta sekä vahvasta toiveesta saada vuosikausien kaltoinkohtelulle oikeuden tuomio. Kyseisen tapauksen rikos ei ollut vielä ehtinyt vanhentua ja uhrin oikeusturva toteutui, mutta liian lyhyistä vanhenemisajoista johtuen vastaavanlaisissa tilanteissa riski rikoksen vanhenemisesta on aivan liian suuri. Syytettä ei vanhentuneesta rikoksesta voida nostaa edes siinä tapauksessa, että tekijä tunnustaa.  

Rikoslain 8 luvun vanhentumissäädöksiä uudistettiin vuonna 2005 siten, että lapsiin kohdistuneiden hyväksikäyttörikosten ja kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistuneen raiskauksen, törkeän raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Tällä hetkellä törkeiden seksuaalirikosten syyteoikeudet vanhenevat 20 vuodessa, kuitenkin siis aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Vuonna 2011 pidennetyn vanhenemisajan piiriin tulivat myös lapsiin kohdistuvat ihmiskauppa- ja paritusrikokset sekä prostituutioon houkutteleminen. 

Edellä mainitusta uudistuksesta huolimatta vanhenemisajat aiheuttavat lyhkäisyydessään edelleen ongelmia oikeusturvan toteutumisen kannalta, mikä korostuu erityisesti pienimpiin lapsiin kohdistuneiden törkeiden seksuaalirikosten kohdalla. Henkinen irtaantuminen ja itsenäistyminen omista vanhemmista tapahtuu kehityspsykologian mukaan yleensä vasta kolmenkymppisenä eikä esimerkiksi omien vanhempien toimintaa välttämättä pysty arvioimaan kriittisesti aiemmin. Lapsuuden kokemukset voivat nousta mieleen ja psykologinen prosessi koetusta hyväksikäytöstä saattaa lähteä liikkeelle esimerkiksi vasta omien lasten syntymän myötä. Tämän ohella vanhentumisajan pidentämisen puolesta puhuu myös muun muassa se, että rikoksia estävä vaikutus olisi vahvempi, mikäli tekijä tietäisi, että riski joutua oikeuden eteen on suuri ja voi toteutua vielä lapsen kasvettua aikuiseksi.  

Oulun käräjäoikeuden käsittelemä tapaus lisäsi myös huolta siitä, voiko vastaavanlainen lapsen hädän huomioimatta jättäminen tapahtua tälläkin hetkellä ja onko viranomaistyössä riittävät valmiudet näiden tapausten huomioimiseen.

 

Lääkekannabiksen lupien myöntäminen on asiantuntija- ja viranomaistoimintaa

Kd:n nuorisojärjestön piiristä on heitetty ehdotus lääkekannabiksen lupakäytännön laajentamisesta. Lääkekannabiksen luvissa tai suosituksissa on ennen muuta kyse lääkehuollosta, ei huumepolitiikasta. Huumaavia lääkkeitä tarvitaan, mutta niidenkin lupiin ja käyttöön pätevät samat tieteelliset kriteerit kuin muuhun lääkehoitoon. Lääkkeiden lupien myöntäminen on viranomaistoimintaa, siitä vastaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja lääkesuosituksia annetaan taas tutkimusnäyttöön ja asiantuntijoiden arvioihin perustuen kansallisissa Käypä hoito- suosituksissa. Lääkkeiden lupiin tai hoitosuosituksiin ei poliittisilla nuorisojärjestöillä tai puolueilla ole kompetenssia eikä niihin kannata poliittisesti sekaantua.

THL:n asiantuntija-arvion mukaan toistaiseksi ei ole löytynyt yhtään lääketieteellistä käyttötarkoitusta, johon ei olisi lääkekannabista käyttökelpoisempia lääkkeitä. Yksittäisissä tapauksissa lääkekannabis on kuitenkin katsottu hyödylliseksi, ja niihin Fimea on erityislupia myöntänytkin. Päätöstä lupakäytännön mahdollisesta laajentamisesta ei pidä tehdä poliittisissa kokouksissa, vaan asiantuntijoiden arvioihin ja tieteellisiin tutkimuksiin perustuvina viranomaispäätöksinä. Kuka sitten hyötyy lääkekannabiksesta? HUS:n kipuklinikan ylilääkäri, professori Eija Kalso nostaa Lääkärilehden verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa ”Kuka hyötyy lääkekannabiksesta?” yhden ryhmän esiin: ”Lääkekannabiksesta hyötyvät epäsuorasti ne, joille se tuo taloudellista hyötyä, medianäkyvyyttä tai liberaalin ajattelijan sädekehän.” Valitettavasti lääkekannabiskeskustelua on useissa maissa käytetty huumepolitiikan keppihevosena, keinona avata portti kannabiksen käytön ja myynnin yleiselle vapautukselle. En usko, että tämä olisi Kd-nuorten tavoitteena.

Linkki professori Eija Kalson artikkeliin. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/kuka-hyotyy-laakekannabiksesta/?public=c9b05a76b685877392e8dc3d0656999c

Ajankohtaiskeskustelu ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa: Jokaisen täysi ihmisarvo ei ole KD:lle mielipide, vaan luovuttamaton vakaumus

 

Ajankohtaiskeskustelu ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa 5.10.2016
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmä ryhmäpuheenvuoro
Kansanedustaja Päivi Räsänen

Arvoisa puhemies,

”Suomen vaikein sana on nyt ”yhdessä””. Eilisen Helsingin Sanomien otsikon jutussa ei käsitelty itsenäisyytemme satavuotisteemaa ”Yhdessä” eikä väkivaltaisia ääriliikkeitä ja vihapuhetta. Otsikko on kuitenkin osuva myös tämän päivän keskusteluun.

Yhdessä toimiminen ei ole aina helppoa, mutta se on ainoa tie yhteiskunnan menestymiseen. Toivon, että tämä keskustelu antaa vahvan viestin siitä, että me yhdessä puolustamme jokaisen Suomessa asuvan oikeutta elämään ja turvallisuuteen.

Vihapuhe synnyttää vihatekoja. Erityisesti meillä päättäjillä on iso vastuu, miten käytämme sanoja. Väestöryhmien hyvien suhteiden rakentamiseen tarvitaan niin päättäjien, viranomaisten kuin koko kansalaisyhteiskunnan yhteistä ponnistelua.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei hyväksy rasismia. Jokaisen ihmisen täysi ihmisarvo ei ole meille mielipide vaan luovuttamaton vakaumus.

Sosiaalisen median keskusteluissa yhden ääriliikkeen laittomuuksia puolustellaan usein toisen ääriliikkeen laittomilla toimilla. Toistensa vastapooleja eivät kuitenkaan ole oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeet, tai kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten radikalisoituneet ryhmittymät. Nämä kaikki ovat radikalisoitumisen eri muotoja ja yhtä haitallisia yleiselle turvallisuudelle. Näiden vastakohta on järjestäytynyt, demokraattinen yhteiskunta. Mielenosoittaminen kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan, mellakointi ja väkivalta eivät.

Viimeisimmän ihmisoikeusselonteon mukaan: ” Vihapuhe rajoittaa sanavapautta luomalla yleistä turvattomuuden ilmapiiriä. Vihapuheen kohteena olevien henkilöiden oikeus oman mielipiteen ja identiteetin esiintuomiseen ilman pelkoa saattaa vaarantua.” Avoimen rasistinen puhe luo pelon ilmapiiriä, joka heikentää maahanmuuttajien mahdollisuuksia ja ehkä myös halua tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Kärjistävistä lausunnoista tulee helposti itseään toteuttava ennustus. Rasismin aikaansaamasta kielteisestä kehästä seuraa syrjäytymistä ja houkutusta radikalisoitumiseen ja rikolliseen elämäntapaan.

Ääriliikkeisiin ajautumisen taustalla, riippumatta aatteesta, on usein syrjäytymistä ja näköalattomuutta. Kielteisen kehän kääntäminen myönteiseksi vaatii yhteisöllisten työtapojen tuomista kouluihin, tehokasta kotouttamista sekä toimia nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Koulutus- ja työllisyysasteen nostaminen ovat myös yhteiskuntarauhaa lisääviä toimia. Turvallisuusuhkien torjumiseksi tarvitaan myös resursseja ja toimivaltuuksia turvallisuusviranomaisille.

Arvoisa puhemies,

Eduskuntaryhmämme on vakavasti huolestunut poliisin resurssien riittävyydestä ja samalla sisäisen turvallisuuden heikkenemisestä. Jo ensi vuonna poliisien määrä uhkaa vähetä yli 200:lla ja 7000 poliisin raja alittua. Jätimme perjantaina talousarvioaloitteen 22 miljoonan euron lisäyksestä poliisin määrärahoihin. Toivomme hallituspuolueilta ymmärrystä ja kannatusta aloitteellemme. Pelkät eduskunnassa lausutut korulauseet eivät valitettavasti riitä ääriliikkeiden torjumiseen. Siihen ei myöskään riitä muutaman poliisin siirtäminen kentältä netin ääreen. Keskeistä on, että poliisilla on maanlaajuisesti riittävät henkilöstövoimavarat, jotta se voi hoitaa hyvin tehtävänsä ja puuttua ilmenneisiin uhkatekijöihin ajoissa.

Arvoisa puhemies,

Jakautunut kansakunta on heikko kansakunta. Tarvitsemme puheenvuoroja ja äänenpainoja, joissa erilaisia mielipiteitä kuunnellaan ja kunnioitetaan, erilaisia ihmisiä arvostetaan ja joissa pidetään huolta, että kaikki pysyvät kyydissä mukana. Olemme liian pieni kansa siihen, että joku suljetaan joukosta pois. Vikojen ja erimielisyyden etsimisen ja korostamisen sijaan huomiota pitää kiinnittää asioihin, jotka meitä yhdistävät. Toivon, että viime aikaisista synkistä tapahtumista alkaisi myönteinen kehitys, jonka myötä jokaiselle yksilölle kuuluva ihmisarvo palautetaan yhteiskuntamme perusperiaatteeksi ja sitä toteutetaan myös käytännön elämässä.

ISIS ISKI EUROOPPAAN

 

Terroriteoista on tullut järkyttävällä tavalla Euroopan arkipäivää. Vaikka Suomi on edelleen turvallinen maa, meilläkin asuu satoja henkilöitä, joilla on yhteyksiä terrorismiin. Suojelupoliisi on kahteen otteeseen nostanut maassamme terrorismin uhka-arviota.

Väkivaltaiseen toimintaan yllyttävä propaganda leviää sosiaalisessa mediassa valtioiden rajoista välittämättä, ja houkuttelee taistelemaan ääri-islamististen ryhmittymien tavoitteiden puolesta. Myös Suomesta konfliktialueille on lähtenyt kymmeniä henkilöitä.

Isiksen vainon kohteena Lähi-idässä ovat uskonnolliset vähemmistöt, kuten juutalaiset, kristityt ja jesidit. Euroopassa iskuja on kohdistettu erityisesti juutalaisiin. Kärsijöitä ovat kuitenkin myös muslimit, jotka muodostavat enemmistön uhreista. Ääri-islamistiset liikkeet eivät salli muslimien vaihtaa uskontoa tai luopua siitä. Lisäksi sunni-taustainen ISIL näkee shiia-muslimit harhaoppisina ja ajaa väkivaltaisen sharia-lain voimaansaattamista.

Yksinäisten susien rooli on kasvanut. Kun terroristiliike on kokenut tappioita aiemmin hallitsemillaan alueilla Syyriassa ja Irakissa, sille on tullut tarve osoittaa väkivaltakykyään Euroopassa. Isis on yllyttänyt ”taistelijoitaan” iskuihin omilla asuinalueillaan.

Terroritekojen ehkäisy on erityisen vaikeaa väkivaltaisesta aatteesta inspiroituneiden yksittäisten henkilöiden kohdalla. Tiedustelutiedon saaminen ennakolta on haastavampaa, mikäli iskusuunnitelma sijaitsee ns yksinäisen suden harhaisissa ajatuksissa kuin organisoidun verkoston tiedonvaihdossa.

Viime viikkojen tapahtumat muistuttavat raskaalla tavalla, että poliisit tekevät vaativaa työtä puolustaessaan yhteiskunnan vapautta ja kansalaisten turvallisuutta. Uhkien tunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa edellyttää ajantasaista lainsäädäntöä ja riittäviä resursseja. Viime vuosina terrorismilainsäädäntöä on tiukennettu kieltämällä kouluttautuminen terrorismia varten sekä kriminalisoimalla terrorismin rahoittaminen kattavasti.

Viime kaudella saimme aikaan lakimuutoksen, joka takaa poliisille oikeudet hyödyntää matkustajatietoja rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi. Terrorismintorjunnan tehostamiseksi poliisi sai myös erikoiskalustoa.

Eduskunta sai kesäkuussa käsiteltäväksi odotetun ja YK:n edellyttämän esityksen, jossa matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten säädetään rangaistavaksi.

Valtion turvallisuutta uhkaavien rikosten ennalta estämisen kannalta on tärkeää, että valtiojohto ja turvallisuusviranomaiset saavat tietoa uhkista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Suomessa ei tällä hetkellä ole riittävää lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi kansallisen turvallisuuden takaamiseksi tapahtuvan rajat ylittävän tiedonhankinnan terrorismista. Tämä on poikkeuksellista niin pohjoismaiden kuin EU-maidenkin keskuudessa. Esimerkiksi Ruotsissa on arvioitu, että tietoliikennetiedustelun avulla on pystytty estämään terroritekoja. Olen mukana parlamentaarisessa seurantaryhmässä, jossa pyrin vauhdittamaan sekä siviili- että sotilastiedustelulainsäädännön uudistamista.

Ministerikauteni loppuvaiheessa sisäministeriössä tehtiin perusteellinen selvitys ns jälkikäteen ilmoitettavasta kotietsinnästä. Selvityksen mukaan tiedonhankintakeinoihin pitää lisätä jälkikäteen ilmoitettava kotietsintä, jotta rikossuunnitelmat pystytään havaitsemaan riittävän ajoissa. Samankaltainen lainsäädäntö on jo käytössä muissa Pohjoismaissa sekä suuressa osassa muita EU-maita.

Oikeudesta tehdä kotietsintöjä ilman ennakkoilmoitusta olisi hyötyä erityisesti terrorismirikosten estämisessä. Jälkikäteen ilmoitettavan etsinnän salliminen mahdollistaisi esimerkiksi tietokoneella olevan materiaalin tutkimisen, joka voi olla ns yksinäisten susien tekojen estämisen kannalta ratkaisevaa. Toivon uudelta sisäministeriltä tästä pikaisesti esitystä.

Päivi Räsänen, kansanedustaja

 

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.