Suomessa on maailman parhaiten koulutettu henkilöstö terveys- ja sosiaalipalveluissa ja olemme kuuluneet hyvinvointivertailujen kärkimaihin.

Sosiaaliset terveyserot ovat kuitenkin Pohjoismaiden suurimmat ja kasvavat. Palvelujen saaminen on työläintä ja usein myös kalleinta niille, jotka eniten niitä tarvitsisivat.
Väestö ikääntyy nopeasti ja palvelujen tarve kasvaa. Ennätyksellisen alhaiset syntyvyysluvut synkistävät ennusteita entisestään. Nykyjärjestelmällä näköpiirissä olisi romahdus: köyhät ja kipeät syrjäytyisivät palveluista.

Hallinnollinen uudistus ei ole ainoa eikä edes tärkein keino edistää yksilöiden ja kansan terveydentilaa. Digitalisaation, yhtenäisten tietojärjestelmien, tekoälyn, etähoidon ja omahoidon laajempi hyödyntäminen lisäävät tehokkuutta. Jopa 96 %:lla suomalaisista on jokin lääkehoitoon vaikuttava geenimuutos. Lääkehoito yksilöllistyy, kun sitä voidaan räätälöidä potilaan genomiin perustuen.
Terveydenhoidon suuri ristiriita on, että joudumme lääketieteellisin keinoin hoitamaan suurin kustannuksin sairauksia, joiden ennaltaehkäisyksi riittäisivät terveelliset ja järkevät elintavat. Jos alkoholin, tupakan, liikkumattomuuden ja ylipainon aiheuttamat sairaudet saataisiin poistettua, terveydenhoidon rahoituksesta ei tarvitsisi kantaa huolta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut kohdistetaan suomalaisessa järjestelmässä yksilöille. Samalla helposti unohdetaan perhe- ja lähiympäristö. Kaikessa päätöksenteossa tulisi kattavammin arvioida terveys- ja hyvinvointivaikutukset. Lyhytnäköiset säästöpäätökset saattavat aiheuttaa suuren laskun pitkällä aikavälillä.

Kolumni julkaistu KD-lehdessä.