Isänmaamme 100-vuotisjuhlateema haastaa meidät rakentamaan yhteiskuntaa yhdessä. Yhdessä tekeminen edellyttää keskinäistä luottamusta. Huolen tästä ilmaisi tuore nobelistimme Bengt Holmström. Hänen mukaansa edustuksellisen demokratian menettämä luottamus voi johtaa jopa diktatuurin. Riitaisa kansakunta ei kykene puolustamaan itseään ulkoisilta uhilta. Mieleeni nousi marsalkka Mannerheimin varoitus: ”Sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle”.

Opposition kunniakas tehtävä parlamentarismissa on esittää vaihtoehtoja ja rakentavaa kritiikkiä. Arvostelu on kuitenkin liian usein ajautunut henkilöön kohdistuvaksi. Eduskuntasalissa on turhan paljon toisten edustajien sanomisten tahallista väärinymmärtämistä ja vääristelyä. Nälvimisellä ja räyhäämisellä ei edistetä hallituksen eikä opposition ajamia asioita, vaan heikennetään eduskunnan arvovaltaa kansalaisten silmissä.

Sosiaalinen media, kansalaisten yhteydenotot ja mielipidepalstat kertovat jakolinjojen kärjistymisestä myös kansalaisten keskuudessa. Keskustelun syövereissä näyttää unohtuvan, että sananvapaus ja ihmisarvon kunnioitus ovat sovitettavissa yhteen. Vihapuhe synnyttää ennen pitkää myös vihatekoja.

Osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus on merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Hyvinvointia ei voida tuottaa pelkällä viranomaistyöllä ilman kansalaistoiminnan tukea. Hyvinvointi syntyy pohjimmiltaan ihmisten luontaisissa sosiaalisissa verkostoissa, ennen muuta perheessä ja kansalaisyhteiskunnassa, joita julkinen sektori tukee.

Olen jälkikäteen hämmästellyt sitä harrastusten rikkautta, jota 60-luvun lapsuuteni kyläyhteisössä oli tarjolla. Talvella järjestettiin lapsille hiihtokilpailuja ja luistelukoulua, kesällä yleisurheilukilpailuja, jalkapalloa sekä uimakouluja. Sunnuntaisin lapset kokoontuivat pyhäkouluun, ja viikolla oli poika- ja tyttökerhoja. Lisäksi osallistuin tanhukerhoon, Martta-tyttöihin ja myös runonlausuntaa esitin useissa eri tilaisuuksissa. Nuorisoseuran ylläpitämä näytelmäharrastus veti joukkoihinsa niin lapsia kuin aikuisia. Harrastustoiminta järjestettiin koko kylän äitien ja isien voimin. Yhdessä tekemisen kautta kylän väki oppi tuntemaan toisensa ja auttamaan toisiaan.

Kaupungistuminen ja kansainvälisyys eivät ole poistaneet paikallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisen merkitystä. Lähimmäisyyden ja yhteisöllisyyden oivaltaminen on voimavara, joka meidän tulisi löytää uudelleen. Tarvitsemme toisiamme. Jokaisella on jotain annettavaa. Vapaaehtoistyön kautta erityisesti nuoret kasvavat kantamaan yhteiskuntavastuuta.

Työllisyyden ja kilpailukyvyn kohentamiseksi on myös yhdessä kyettävä tekemään päätöksiä, joilla turvataan hyvinvointi tuleville sukupolville. ”Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka”.  Tämän opetuksen halusi Mannerheim painaa tulevien sukupolvien tietoisuuteen. Yhdessä vastuuta kantaen, toinen toistamme kunnioittaen ja kansallista yhteishenkeä rakentaen ”Suomen kansa voi lujasti katsoa tulevaisuuteen.”

Päivi Räsänen

kansanedustaja

Kolumni julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa.