Kehitysyhteistyö on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

 

Sipilän uudessa hallitusohjelmassa esitetään, että kehitysyhteistyöhön käytettäviä määrärahoja leikataan 200 milj. eurolla. Lisäksi avustusmuotoisesta tuesta muutetaan 100 milj. euroa lainaksi / Finnfundin pääomittamiseen, jota finanssisijoituksena ei lasketa menoksi kansantalouden tilinpidossa.  Leikkauksista huolimatta ohjelmassa todetaan, että hallitus parantaa kehitysyhteistyön tuloksellisuutta, vaikuttavuutta ja mitattavuutta.

Säästöpaineet ovat ymmärrettäviä taloudellisesti haasteellisena aikana, mutta silti suren leikkauksia, jotka kohdistuvat kaikkein köyhimpiin lähimmäisiimme. Kehitysyhteistyötä vastustetaan usein sillä verukkeella, että ennen kuin autamme kehitysmaita, kaikki Suomen asiat tulee saada kuntoon. Kuitenkin juuri kehitysyhteistyön kautta voimme torjua myös meihin kohdistuvia vakavia uhkia, kuten terrorismia, huumekauppaa, kulkutauteja ja laitonta maahantuloa. Kaukana ja lähellä olevien lähimmäisten hätää ei pidä eikä voi asettaa vastakkain. Muiden varakkaampien maiden tavoin velvollisuutenamme on auttaa maailman köyhimpiä ja hädänalaisempia kanssaihmisiä.

KD on sitoutunut tavoitteeseen nostaa Suomen kehitysyhteistyövarojen määrää nykyisestä 0,56 % bkt-osuudesta vähitellen 0,7 %:iin bruttokansantulosta. Valitettavasti talouskriisin aikana tavoite on karannut yhä kauemmaksi. On selvää, että eri toimijoiden yhteistyötä tulee edelleen kehittää projektien suunnittelussa, valvonnassa ja arvioinnissa esimerkiksi EU-maiden kesken. Tärkeä rooli on kansalaisjärjestöillä, ja niiden osuutta kehitysyhteistyössä onkin kasvatettava maltillisesti. Kun itse haemme talouden nousua pk-kasvuyritysten luomisesta, tulee samaa edistää kehitysmaissakin. Kauppapolitiikan tulisi johdonmukaisesti tukea kehitysyhteistyön tavoitteita.

Kaukana olevien lähimmäisten auttamisella on myös itseisarvonsa jokaisen ihmisen ainutkertaisen arvon vuoksi. Kehityspolitiikan tulee olla keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.