Eduskunta hyväksyi taannoin uuden ampumaratalain sekä muutamia muita ampuma-aseiden käyttöön ja säilytykseen liittyviä lakeja. Lakimuutokset tuovat parannuksia niin aseturvallisuuteen kuin aseharrastajien harjoittelupaikkoihin. Ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavan luvan haltijoita on Suomessa yli 600 000, ja siksi aseisiin liittyvän sääntelyn on oltava mahdollisimman ajantasaista ja selkeää.

On tärkeää, että ampuma-aseita säilytetään oikein, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin. Siksi ampuma-aselakia tiukennetaan joidenkin säilytyssäädösten osalta. Tähän saakka aseita on voinut säilyttää purettuna osiin ja kätkettynä niin, että ne eivät ole helposti anastettavissa. Uudessa laissa kätkettynä säilyttäminen on edelleen mahdollista, mutta jonkin aseen toimintaan vaikuttavista osista tulee olla lukitussa paikassa. Jos säilytettävänä on enemmän kuin viisi asetta, tulee aseet säilyttää standardinmukaisessa turvakaapissa. Monella harrastajalla aseet ovat jo nyt turvakaapissa, mutta osalle harrastajia uusi laki tarkoittaa kaappikaupoille lähtöä. Kaappien hankintavelvoitteessa on viiden vuoden siirtymäaika, joten kysyntä ja tarjonta ehtivät tasoittua ja hintatasokin muodostua kohtuulliseksi.

Lakiin säädös tilapäisestä säilyttämisestä

Keskustelua on herättänyt uusi tilapäisen säilyttämisen säädös. Säädöksellä on tarkoitus korjata aiemman lain tulkinnanvaraisuus aseiden säilyttämisessä metsästys- ja kilpailumatkojen aikana. Aiemmin tästä ei ole ollut selkeää säädöstä, ja tiukasti tulkittuna aseet olisi pitänyt aina, myös kuljetuksen aikana, säilyttää samalla tavalla kuin kotona: lukitussa paikassa, muuten lukittuna tai purettuna osiin. Uusi säädös mahdollistaa lainmukaisen säilyttämisen kulkuneuvossa silloin kun säilyttäminen liittyy kuljetustapahtumaan. Näin matkan aikana on mahdollista jättää aseet laillisesti kulkuneuvoon esimerkiksi kahvitauon ajaksi. Aseet on pidettävä lukitussa tilassa ja siten sijoitettuna tai peiteltynä, ettei ulkoapäin ole mahdollista päätellä kulkuneuvossa säilytettävän aseita. Metsästäjä voi näin jättää osan aseista autoonsa tai veneeseensä ja ottaa mukaansa sillä hetkellä käyttökelpoisimman aseen.

Ampumaratojen perustamista pyritään helpottamaan

Metsästäminen, urheiluammunta ja reserviläistoiminta edellyttävät asianmukaisia harjoittelupaikkoja. Syrjäseuduilla kärsitään jo ampumaratojen puutteesta, puhumattakaan pääkaupunkiseudusta, jonka harvojen ratojen käyttöpaine on kova ja harrastajat joutuvat ajamaan pitkiä matkoja päästäkseen harrastuspaikoille.

Myös tähän uudella lainsäädännöllä pyritään tuomaan parannuksia. Ampumaradat luokitellaan kolmeen kategoriaan: vähäisiin ampumaratoihin, ampumaratoihin ja ampumaurheilukeskuksiin. Vähäisen ampumaradan perustaminen ei jatkossa vaadi poliisin lupaa, vaan siihen riittää ilmoitus Poliisihallitukselle. Poliisi kuitenkin arvioi edelleen radan ylläpitäjien soveltuvuutta tehtäväänsä, joten pelkällä ilmoituksella ei kuka tahansa voi rataa perustaa.

Vähäinen ampumarata on rata, jolla ammutaan enintään 10 000 laukausta vuodessa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi metsästysseurojen ampumakokeita, ammunnan harjoittelua ja aseen kohdistamista varten ylläpidetyt ampumaradat. Jos laukausmäärä on merkittävästi suurempi, toiminta vaatii ampumarataluvan. 10 000 laukauksen raja voi tuntua pieneltä, mutta harrastajajärjestöjen selvitysten mukaan jopa puolet Suomen radoista kuuluu tähän luokkaan. Raja noudattelee ympäristöviranomaisten kantaa laukausmäärästä, jolla ei olisi vielä niin suuria ympäristövaikutuksia, että luvan saaminen edellyttäisi ympäristölupaa. Toistaiseksi lupa vielä vaaditaan, mutta tavoitteena on, että vähäisen ampumaradan perustamista helpotettaisiin myös ympäristölainsäädännön asettamia vaatimuksia lieventämällä.

Lääkärin ilmoitusvelvollisuutta tarkennetaan

Lääkärikunnassa on pidetty aikaisempaa lääkärin tiukkaa ilmoitusvelvollisuutta ongelmallisena. Uuden lain mukaan lääkärillä on jatkossa ilmoitusvelvollisuus kahdessa tilanteessa; silloin, kun henkilö on oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa todettu itselleen tai toiselle vaaralliseksi sekä silloin, kun henkilö on otettu tahdosta riippumattoman hoitoon. Jälkimmäisessä tilanteessa ilmoituksen tekemisen lisäedellytyksenä on, että lääkäri tahdosta riippumattoman hoidon aikana tehdyn arvion perusteella katsoo henkilön sopimattomaksi pitämään hallussaan ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia.

Muutoin lääkärillä on uuden lain mukaan oikeus ilmoittaa poliisille sellaisesta henkilöstä, jota tämä pitää sopimattomana pitämään hallussaan ampuma-aseita. Tällöin poliisi vertaa lääkäriltä saamaansa arviota aserekisteriin ja käsittelyssä oleviin hakemuksiin ja käynnistää tarvittaessa tarkemmat selvitykset henkilön soveltuvuuden arvioimiseksi. Uusi laki mahdollistaa ilmoitusten säilyttämisen poliisin hallintoasiain tietojärjestelmässä kolmen vuoden ajan, mikä on huomattava parannus aiempaan käytäntöön. Tietoja saa käsitellä vain aselupatietoa käsiteltäessä.

Lupaprosessia tarkasteltava tulevaisuudessa

Ampumaharrastus on tärkeä osa suomalaista harrastuskenttää, ja sillä on merkittävä rooli sekä metsästyksessä ja riistanhoidossa että maanpuolustusvalmiuksien ylläpitämisessä. Lainsäädäntöä kehitettäessä on siksi sovitettava yhteen sekä turvallisuusnäkökulmat että harrastajien tarpeet.

Tulevaisuudessa on tarpeen tarkastella lupaprosessin periaatteita. Tässä tulee ottaa huomioon Poliisin lupahallinnon tehostaminen ja sähköisen asioinnin mahdollisuudet, sekä harrastajien tarpeet. On arvioitava, voidaanko nykyistä lupaprosessia keventää aseturvallisuutta vaarantamatta. Yhtenä vaihtoehtona näen siirtymisen kohti asepassityyppistä lainsäädäntöä, mutta ennen johtopäätösten vetämistä on tarpeen tehdä kansainvälistä vertailua ja kuunnella eri toimijoiden näkökulmia.